maanantai 1. joulukuuta 2014

Vilkasta keskustelua



Keskustelu blogissa on ollut vilkasta, kiitos siitä! Olemme lukeneet kaikki tähän mennessä tulleet yli 700 kommenttia ja ehdotusta. Pyrimme huomioimaan ne jatkosuunnittelussa siinä määrin kuin se on mahdollista. Koska käytettävissämme ei ole enempää rahaa kuin nykyään, emme voi tehdä parannuksia Koillis-Helsingin joukkoliikenteeseen muuttamatta nykyistä linjastoa. Jos ja kun parannuksia voidaan tehdä, pyrimme tekemään niitä ensisijaisesti niillä alueilla ja niillä linjoilla, joilla on eniten matkustajia.

Seuraavaan olemme poimineet blogissa käydyistä keskusteluista joitakin paljon puhuttaneita aiheita:

Pohdimme blogissa, olisiko linjan 72 järkevää kulkea Tapaninvainiossa nykyisen Karhusuontien sijaan Tapaninvainiontietä ja Kirkonkyläntietä. Blogikommenttien perusteella kummallakin vaihtoehdolla on hyvät ja huonot puolensa. Nykyinen reitti kulkee alueen keskeltä, mutta kadut ovat kapeat ja bussi joutuu ylittämään Tapaninvainiontien, mistä aiheutuu välillä ylimääräisiä viivästyksiä. Vaihtoehtoinen reitti kulkisi isompia katuja ja olisi liikennöinnin kannalta sujuvampi, mutta pidentäisi hieman Uimarannan lähellä asuvien kävelymatkaa lähimmälle pysäkille. Vastaavasti monien Tapaninvainiontien läheisyydessä asuvien kävelymatka pysäkille hieman lyhenisi. Keskustelua ovat herättäneet myös yhteydet Pukinmäen kouluille sekä Tapanilan urheilukeskukselle. Tässä yhteydessä toteamme, että koulumatkayhteydet Pukinmäessä sijaitseville kouluille toimivat varmasti jatkossakin. Samoin Tapanilan urheilukeskukselle tai sen läheisyyteen tulee jatkossakin pääsemään bussilla.

Ehdotimme myös, että linjan 73 reitin voisi muuttaa kulkemaan Tapaninkylän sijaan Töyrynummen kautta ja että bussiliikenne Laulurastaantieltä poistuisi kokonaan. Tämäkin ehdotus on kerännyt sekä myönteisiä että kielteisiä kommentteja. Erityisen tärkeänä on joissakin kommenteissa pidetty yhteyksiä Staffansby lågstadieskolalle. Koulu ei ole kovin kaukana Kirkonkyläntiestä, mutta bussilla 73 koululle saapuvien oppilaiden ei ole tähän asti tarvinnut ylittää vilkasta Kirkonkyläntietä.

Joissain kommenteissa on oltu huolissaan Tapanilan bussiyhteyksistä, joita emme ole blogissa toistaiseksi juurikaan käsitelleet. Todettakoon kuitenkin tässä yhteydessä, että tarkoituksenamme on edelleen säilyttää bussilinja sekä Malmilta Tapanilaan radan länsipuolta että Malmilta Fallkullaan radan itäpuolta (Malminkaarta). Vuorotarjonta ei kuitenkaan tule nykyisestä ainakaan merkittävästi lisääntymään, koska nykyisillä linjoilla 74, 76A ja 76B kulkee varsin vähän matkustajia. Tapanilassa ja Fallkullassa valtaosa joukkoliikenteen käyttäjistä kulkee junalla ja niin on varmasti jatkossakin.

Alkusyksystä käsittelimme blogissa Latokartanon yhteyksiä. Blogissa esitettiin toive jonkin linjan jatkamisesta Latokartanosta Myllypuron metroasemalle. Pyrimme toteuttamaan tämän yhteyden, koska se palvelisi myös matkustamista Myllypuron liikuntapaikoille sekä Metropolia ammattikorkeakoulun kampukselle, jonka rakentaminen alkaa vuonna 2016. 

Heikinlaakson suunnalla on epäilty, riittääkö 10 minuutin ruuhka-ajan vuoroväli linjalle 75, mikäli se ajaisikin Jakomäen kautta. Tässä vaiheessa vuorovälit on esitetty karkealla tasolla. Tälläkin hetkellä linjan 75 vuoroväli on suurimman osan ruuhka-ajasta 10 minuuttia, mutta aamulla ajetaan hetkellisesti noin 8 minuutin välein keskustan suuntaan kaikkein vilkkaimpana aikana. Lopullinen vuoroväli muotoutuu matkustajamäärän perusteella, mutta tässä vaiheessa voitaneen sanoa, että ruuhka-ajan vuoroväli linjalla 75 ei ainakaan tulisi olemaan harvempi kuin 10 minuuttia.

Pyrimme saamaan linjastoluonnokset asukkaiden nähtäville joulukuun aikana. Suunnitelmaluonnoksiin on mahdollista tutustua tammikuussa myös Malmilla pidettävässä asukastilaisuudessa, jonka ajankohta selviää lähiaikoina. Luonnoksista saamiemme kommenttien perusteella viimeistelemme suunnitelman helmikuun aikana.

108 kommenttia:

  1. Onko tarkoituksena, että Linjan 72 kääntäminen Karhusuontieltä Tapaninvainiontielle jättää Karhusuontien loppupään: Pohjanpellontien, Ollilantien ja Immolantien nurkan asukkaat vaille nykyistä hyvin toimivaa joukkoliikennettä? Käsittääkseni bussi kulkee niitä katuja pitkin, joiden varrella ihmiset asuvat, eikä niin kuin nyt suunnitellaan - "pitkin isompia katuja" ja kuten tässä Tapaninvainiontien tapauksessa "takapihojen" kautta, ilman asukkaiden jouhevaa yhteyttä pysäkeille. Teidän "hieman" pidempi matka tulisi koskemaan Uimarannantien lisäksi kahta muuta pysäkkiä, joille matkustajien pääsy nykyään onnistuu kohtuullisessa ajassa. Ei pidä myöskään jättää ottamatta huomioon nykyisen reitin varrella olevaa liikerakennusta, jossa toimii useampi yrittäjä, esim. kampaamo, jonne asiakkailla on nyt hyvä pääsy.
    Tapaninvainiontien ylittäminen ei ole sen ongelmallisempaa kuin ylitykset kaupungin muissakaan risteyksissä. Mielestäni ei voida puhua tässä ylittämisen "ylimääräisistä viivästyksistä". Asian voi tulla toteamaan milloin tahansa.

    VastaaPoista
  2. Jos 75A on vieläkin lakkautusuhan alla ja korvaava linja Siltamäen-Suutarilantien-Tapulikaupungintien osalta on Rautatientorilta/Hakaniemestä lähtevä 70, niin olisi todellakin toivottavaa kääntää suunniteltu Ala-Tikkurilan 76 kulkemaan "Siwan mutkan" kautta Tapulikaupungintietä kohti Puistolan asemaa. Muuten matkustajaliikenne ohjautuu kohti Malmia, koska sinne kulkevien bussien saapumisaika on huomattavasti helpompi ennustaa.

    VastaaPoista
  3. Alustava suunnitelma näyttää mielestäni onnistuneelta, koska se parantaa mahdollisuuuksia päästä nopeasti juna-asemalle ja vapauttaa myös pienet, ahtaat kadut joukkkoliikenteeltä. HSL:n suunnittelutiimin tehtävä on varmasti hankala ja vaikea ja toivotankin tsemppiä teille. Luotan teidän ammattitaitoon ja osaamiseen. Erikoiskiitokset jälleen kerran sille/niille, jonka käsissä on syntyvnyt loistava Baana. Minulla on tänään edessäni pitkä päivä sisällä toimistossa. Nyt aamulla oli kuitenkin vähän rauhallisempaa ja niinpä kävelin Rautatieasemalta baanaa pitkin Ruoholahteen. Ihana kävelyreitti ja tuli päivän ulkoilu tehtyä heti aamusta. Olo ja mieli on virkeä, joten thanks.

    VastaaPoista
  4. Linjan 73 reitin muutaminen Kalasatama- nykyinen reitti- Tikkurila.
    poikittaisin linja -kontula- jakomäki - tapanila - siltamäki- aviapolis. linja korvaisi linjan 75a paremmin kuin linja 75.
    linjan 70 jatkaminen ala-tikkurilaan linjan 73 nykyiselle kääntöpaikalle.
    linja 72 jatkaminen tapanilan asemalle , toisi liityntälikennettä junalle.
    linjat 76 ja b pitää tehdä muutoksia , koska nykyisin kulkee melko pienille matkustaja määrillä, reitien muuttaminen olisi ainut hyvä keino saada matkustajia linjalle.
    linja 74 kulkemaan tapanila aseman sillan yli toisi ja pysäkiy siihen toisi hyvä vaihdon junaan ja ikeaa matkustaville ja liityntä yheteyden tapanila asukkaille.

    VastaaPoista
  5. Mihin unohtui Puistolan asema?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uudistuksessa on kait ideana, ettei bussien päättäri olisi keskellä ei mitään vaan hyöty saataisiin bussin matkan loppuun saakka ja reitti palvelisi mahdollisimman monia. Silloin olisi parempi, että päättärit olisivat juna-asemien lähellä tai muuten siten, että matkustajia olisi koko reitin ajan niin kuin nykyisessä ehdotuksessa jo onkin.

      Poista
    2. Mietin kanssa samaa, yhteydet Heikinlaaksosta heikkenevät heikkenemistään suuntaan sun toiseen. Puistolan asemalle pääsee entistä harvemmin ja varmasti bussien aikataulussa pysyminen on todella paljon hankalampaa sillä arvioitavaa liikennettä on sekä Jakomäkeen että Puistolaan keskustasta.
      Toinen jota ihmettelen todella suuresti, miten HSL on unohtanut Puistolan aseman "bussiterminaali" koon. Se on niin pieni, että nykyiseltäänkin siellä on ahdasta, ja nyt sinne pukattaisiin vaan lisää pienellä vuorovälillä ajavia busseja (73 & 70). Ei pelkkä 75A:n poistaminen riitä vähentämään terminaalin bussien määrää.

      Poista
    3. poikittaisi liikennettä puistolaan ehdottomasti.

      Poista
  6. Pidemmän aikavälin kehitysajatus:

    Poikittainen runkolinja Suurmetsäntien tasolle (jokeri 2 ja jokeri 3 väliin). Tämä voisi tulla ajankohtaiseksi kun Malmin kentän alue rakentuu. Kysymys kuuluukin, mihin linja tulisi kytkeä idässä ja lännessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. samaa mieltä kontula - jakomäki- tapanila - puistola - siltamäki - tammisto- vantaanportti- aviapolis poikittaislinjalle olisi tarvetta , esim linja75a ja linja 94 yhdistettäisiin. sama jos linja 68 muutataan siilitiellöe , linja 80 voitasiin yhdistetään sen kanssa yhdeksi linjaksi.loisi liityntä yhteyden viikistä ja roihuvuoresta siilitien metroasemalle.

      Poista
    2. jep kunnon runkolinja keskelle koilisen aluetta.

      Poista
    3. linja 552 voisi mennä joko jakomäkeen tai vantaan porttipuistoon, silloin ei tarvitsi muutta linjaa 74 malmin kautta kulkemaan. itä-helsingistä on vaikea päästä porttipuistoon julkisilla. itäkeskus--alppikylä-porttipuisto

      Poista
  7. Jos kerta malminlentokenttä rakennetaan täyteen kerrostaloja , niin kyllä toinen metrolinja tarvitaan tälläiselle suurasuinalueelle , kun muuten lahdenväylä on ruuhkainen ja kun vielä bulevardisoittekin nopeat pääväylät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Malmin lentokentän asutusta ei ole otettu ollenkaan huomioon, jos lentokentälle aletaan rakentamaan, täytyy koko Malmi, Puistola, Jakomäki, Alppikylä, Fallkulla alueen bussit miettiä uudestaan. Kannattaisiko ainakin tehdä suunnitelmat heti, miten linjat pystyttäsiin kyseisilä alueilla toteuttamaan. Sillä silkkaa rahan tuhlaustahan tämä on, jos muutaman vuoden päästä tajutaan: "Aijaa tuolla olis tollanen 20 000 - 30 000 asukkaan asuinalue, mitens me nyt joukkoliikenne oikein järkätään?"

      Poista
    2. Näkisin asian niin, ettei sinne (suolle) lentokentälle kannata rakentaa, Helsingistä löytyy kyllä tilaa muutenkin ja tuo historiallinen kenttä viheralueineen tulisi säilyttää.

      Nyt on kohta vaalit tulossa ja eiköhän politiikot ota tässä kohtaa järjen käteen.

      Miten Jakomäestä ja Alppikylästä pääsee Malmin kauppakeskukseen, sairaalaan ja junaan jos 77A ja 577 lopetetaan, onko tätä ajateltu?

      Poista
    3. Kaikki tiet vievät Malmille ja jatkossa sinne kulkee 78 samaa reittiä Jakomäestä ja Alppikylästä. Ongelma on, miten Alppikylästä pääsee ruuhka-aikojen ulkopuolella keskustan suuntaan kun 75 siirtyy Jakomäen puolelle.

      Poista
  8. >>Joissain kommenteissa on oltu huolissaan Tapanilan bussiyhteyksistä, joita emme ole blogissa toistaiseksi juurikaan käsitelleet. Todettakoon kuitenkin tässä yhteydessä, että tarkoituksenamme on edelleen säilyttää bussilinja sekä Malmilta Tapanilaan radan länsipuolta että Malmilta Fallkullaan radan itäpuolta (Malminkaarta). Vuorotarjonta ei kuitenkaan tule nykyisestä ainakaan merkittävästi lisääntymään, koska nykyisillä linjoilla 74, 76A ja 76B kulkee varsin vähän matkustajia. Tapanilassa ja Fallkullassa valtaosa joukkoliikenteen käyttäjistä kulkee junalla ja niin on varmasti jatkossakin.<<

    Kiitos tiedosta. Kummallista, että pitää sotkea asioita lisäämällä karttaan outo linja 76 JOS kuitenkin 76A ja 76B jatkaa.

    On totta, että junaa käytetään mielummin kuin 74-linjaa, koska ko. bussilla matka kestää EIKÄ sillä pääse keskustaan asti.
    76 a ja b eivät ole vastakkain junan käytön kanssa, koska ne nimenomaan kulkevat alueella lähempänä kuin juna. Ja moni vuoro on kyllä täynnäkin, vaikka kokonaisuutta vähentänee vajaammat vuorot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aiheeseen liittyen myös tälläinen vastaus saatu:
      >> Malmilta Fallkullaan tulee säilymään jokin bussilinja, vaikka alueella onkin hyvin vähän asukkaita ja siten myös vähän bussiliikenteen käyttäjiä. Fallkullan linja ei todennäköisesti ole nykyinen 76A/76B, mutta reitti Malmilta Malminkaarta pitkin Suurmetsäntielle varmasti säilyy, koska muuta bussiliikenteelle sopivaa reittiä ei alueella ole. Linjan 74 reittiin todennäköisesti tulee muutoksia. Kuitenkin myös radan länsipuolella jokin linja jää ajamaan nykyistä 76A/76B-reittiä Malmilta Tapanilan kautta Puistolan asemalle.
      Ystävällisin terveisin: Miska Peura, Joukkoliikennesuunnittelija HSL<<

      Poista
    2. hyvä juttu miettikään , myös pytstykäänkö linjoja 552 ja 79 jatkamaan tai muutamaan malminterminaalille.

      Poista
    3. Jos Malmin lentokentän alue rakentuu, 552 voisi olla kandidaatti jatkumaan Malmin lentokentän kautta Jakomäkeen? Tarjoaisi samalla Jakomäestä ja Malmin kentän pohjoisosista liityntäyhteydet Malmin asemalle ja poikittaisen runkoyhteyden Pitäjänmäki - Munkkiniemi - Otaniemi -suuntaan.

      Toivoisin, että ajan myötä tämä yhteys liikennöisi koko päivän tiheällä vuorovälillä.

      Poista
    4. Tämä Särkän ajatus kuulostaa tosi järkevältä mielestäni. Sopisi hyvin myös HSL:n strategiaan. Jos reitti olisi tuollainen olisi matkustajia varmasti koko reitin ajan eikä tulisi hukka-ajoa ja linjasta hyötyisi todella moni työmatkalainen ja muutkin. Kannatan todella.

      Poista
    5. Sorry...padin automaattiteksti väänsi nimen Särkäksi. Tarkoitan tietysti Särelän ehdotus.

      Poista
    6. Joo kannatan myös tuota ehdotusta linjan 552 suhteen. linja 79 voisi mietti malmin sairaalalle tai puistolaan päin ja samoin linja 71v jatkaminen malminsairaalle olisi , ku nykyinen kääntöpaikka poistuu. linja 69 voisi kyllä lyhentään välille oulukylä-pasila, koska nykyiset linjat korvaavat sen.

      Poista
  9. linja 74 pitäisi saada nopeammaksi, kun sen huomaa matkustaja määrissä, että kiertävien linjoilla ei ole niin paljon matkujia kuin suorilla linjoilla.
    linja 43 kiertää kaikki mahdolliset paikat ja hidas kun kerran menin päästä päähän 45min siinä meni, vaikka suoraan hämeenlinnanväylää ois päässyt nopeemmin.
    et haloo suunnitelijat , et koko helsingin seudulle pitäis tehdä linjasto uutoksia ja paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 74 linjalla Hakaniemestä Suurmetsäntielle (josta ko linja vielä jatkaa Puistolan kupeen kautta Ikealle) menee nykyisellään noin 50min.

      Poista
    2. niin eli linja 74 on muutettava nopeammaksi ja tehokaaksi, , että matka aika kestäisi max 35min, koska autoliikenne pitää saada vähentymään. arbian kautta ei tarvitsis mennä linjan 74 se vähentäisi matka-aikaa huolella. linjasta 71 tiheä linja keskustaan. kun kerta hsl haluaa muuttaa linja 68 keskustasta siilitielle, joka on hölmö ratkasut, kun voitaisii perustaan linja 79a joka ennenkin kulkenut siilitie-latokartano väillä ja linja lyhentää välillle kalastamaan. Hakaniemen voisi päättyä keskisen ja tuusulaväylän linjoja ja kalasatamaan koilisen ja lahdenväylän linjoja ja tietysti poikittaislinjoja. linja 68 ja 79a voisi olla autokierto ja linja79a voisi kulkea tiheämmin kuin linja 68. hsl voisi muutekin miettiä linjoja joilla kulkee vähänmatkustajia tai matka-aika on lähemmäksi 50min, reittiä voisi miettiä uudelleen.

      Poista
  10. Ottakaa Koillisen suunnitelmissa huomioon seutumatkalaiset, olkaa hyvät.
    Jos ei halua kulkea Helsingin rautatieaseman kautta, tulee vaihtoja helposti kolme.
    Kulkeminen päärautatieaseman kautta on melko tuskallista. Pohjoisen radan junat jäävät pääsääntöisesti Kaisaniemeen.
    Sieltä siirtyminen esim. Kamppiin ruuhka-aikana kestää pitkään. Ihmismassa velloo ja vauhti menee useimmiten hitaimman mukaan.
    Kävely maan päällä tai alla on yhtä mutkikasta.
    Mutta tähän täytyy varmaankin siirtyä, jos 73 reittiä muutetaan.
    Vaihtoehtona mennä Malmille bussilla (tai kävellä vajaa kilometri Kirkonkyläntien 73 pysäkille), vaihtaa bussi 73:n , vaihtaa Sörnäisissä metroon ja Kampista bussilla Espooseen.
    Toivottavasti Metropolihallinto tuo aikanaan helpotusta seutumatkailuun, koska suurin stressi työmatkailussa on tunnetusti vaihtojen määrä ei matkan pituus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo, että lähijunat käyttävät äärimmäisiä ja kaukana olevia laitureita (joilla usein myös useampi eri juna peräkkäin) on minustakin harmillista. Pitää varata noin 5min lisää aikaa siihen, että oikeasti on junasta asemalla tai asemalta junassa. Tavallaan hassuakin, että aikaa menee kävellessä pää-rautatieasemalla enemmän kuin yhteen pysäkkiväliin menee koko matkalla.
      Kantamusten kanssa joskus tuntuu, että kävelyä on loputtomiin...

      Poista
  11. linja 74 malmin kautta kalasatamaan olisi parempi kuin nallenmäenkattya keskustaan, se poistaisi linja76a ja b. uusi linja 76 voisi mennä nallemäen kautta kalastamaan asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voihan se kiertää malmi kautta linja 76

      Poista
  12. "Ehdotimme myös, että linjan 73 reitin voisi muuttaa kulkemaan Tapaninkylän sijaan Töyrynummen kautta ja että bussiliikenne Laulurastaantieltä poistuisi kokonaan. Tämäkin ehdotus on kerännyt sekä myönteisiä että kielteisiä kommentteja."

    Jos olette lukeneet noita kommentteja niin huomaatte että siirtoa vastustavia on paljon enemmän kuin puolustavia. 73 siirto pois Kottaraisentieltä ei juurikaan paranna Töyrynummen yhteyksiä, mutta huonontaa keski-Tapaninkylän yhteykset käyttökelvottomiksi. Kun 72 vielä siirtyy pois Yrttimaantieltä niin alueen molemmat suorat bussiyhteydet keskustaan katoavat. Ihmiset haluavat liikkua muihinkin paikkoihin kuin ydinkeskustaan. Säilyttäkää 73 reitti ennallaan tai ajakaa 76 koko matka Sörnäisiin asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. samaa mieltä linja vaikka edews kalastaman , jos ei sörnäisiin mahu.

      Poista
    2. joo kanntan linja 76 perustamista kalasatama-lahdenväylä-nallenmäki- malmi - tapanila->

      Poista
  13. Täällä jotkut kommentoi samaa asiaa monta kertaa ja yleensä ne, joilla tulee vähän muutoksia ovat kovaäänisesti. Uusi ehdotus on hyvä ja toisi yhteyden Puistolan asemalle ja palvelisi isompaa porukkaa kuin nykyinen reitti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mistähän reitistä on kyse? 73 kulkee nykyisinkin Puistolan aseman ohi.

      Poista
    2. Siltamäki, Töyrynummi

      Poista
    3. Niinhän se kulkee Puistolan aseman ohi tyhjänä. Muutoksella saataisiin hyöty useammalle matkustajalle kuin nykyisin. Tämän aamuinen sohjokeli oli hyvä muistutus siitä millaista ison bussin kiemurteleminen kapealla kadulla on. On parempi, että bussit menevät leveämpiä teitä pitkiin ja mahdollisimman moni saa yhteyden junalla Helsingin keskustaan. Keskustaan pääsee myös uuden suunnitelman mukaan hyvin vähän kävelemällä. Se, että jollakin pienellä alueella menee tällä hetkellä 72, 73 ja 77 ja 577 on todella omituista ja toivottavasti asia nyt korjaantuu. Kannatan sitä, että esim Puistolan asemalle tehtäisiin vähän uudistuksia esim. Kaljakuppilaa vähentämällä ja valaistusta korjaamalla.

      Poista
    4. Niin, se on aika huvittavaa että tarvitaan kaksi bussia vain liikennöimään Malmin asema - kiertelyä Suutarila/Siltämäki alueella - Puistolan asema. En edes ymmärrä kuka sieltä haluaa Puistolaan tulla. Nopeammin pääsee Malmin asemalle ja eihän Puistolassa palveluitakaan enään ole, kun kaikki siirretään Suutarilaan ja muualle Helsinkiin.
      Sen sijaan HSL voisi Heikinlaakson alueelle tuoda jonkun bussin, joka liikennöisi Puistolan asemalle, linjan 75 lisäksi. Esim busseja jotka tulevat Malminkaarta ja Suurmetsän tietä pitkin, voisivat tehdä lisälenkin ajamalla Suurmetsän liikenneympyrälle -> Heikinlaakson Nesten liikenneympyrälle -> Heikinlaakson & Puistolan raittia Puistolan asemalle. Ei olisi kovin monen minuutin lisäys reitille, mutta lisäisi palvelustasoa Heikinlaaksossa selvästi.

      Poista
    5. Edellistä tarkentaen, on aivan selvää miksi 75A:lla ei ole matkustajia. Koska on paljon nopeampaa mennä 77A/577:lla Siltamäestä & Jakomäestä Malmin asemalle, sillä Puistolasta on vielä se 5 minuuttia junalla matkaa Malmille. Toki sitten myös 77/577 kiertää paremmin suuremman asutuksen kautta.

      Poista
    6. Siltamäen joistakin paikoista Puistola on lähempänä, samoin Suutarilasta Puistola on lähempänä ja Siltalanpuistoon on tulossa 850 asuntoa. Lisäksi Tapulinkaupungintien varrelta tulee matkustajia kyytiin. Aamuisin 75a:ssa on melko paljon matkustajia. Jäi vielä mainitsematta Böstaksentien asuinalue, joka on juuri valmistunut. Eli kyllä Puistola on monelle lähempänä kuin Malmi.

      Poista
    7. Heikinlaaksohan on tosi pieni alue joten eiköhän sinne riitä 75.

      Poista
    8. Näin on. Lisäksi Puistola on vähän rauhallisempi. Malmilla voi olla aikamoinen ryysis. Nykyinen 75a lähtee Siltamäestä ja jatkaa Jakomäkeen. Suurin osa matkustajista jää pois Puistolan asemalla. Vuoroväli on melko pitkä joten se karsii käyttöjiä. Jos 70 ja 73 suunnitellut reitit toteutuvat niin matkustajamääriä Puistolan asemalla varmasti nousee.

      Poista
    9. 75 busseja lähtee Puistolan asemalta 10 min. välein ja ovat yleensä lähtiessään melkein tyhjiä. Myös 73 ajelee ihan tyhjänä ohi ja on tyhjä myös reitin loppupäässä ennen päättäriä. Samoin 70V ja 70T ovat aivan tyhjiä muutama pysäkki ennen päättäriään Suutarilassa. Uudessa suunnitelmassa 70:n päättäri Puistola, 70V:n/611:n päättäri Tixissä ja 73:n päättäri Puistolassa toisivat paljon enemmän matkustajia reitille.

      Poista
    10. Juuri näin ja täytyy huomioida myös, että Tapulinkaupungintien varrella on pienyritysten rypäs, joiden työntekijöille kuljetus on tervetullut.

      Poista
  14. 72-bussin reittiä ei pitäisi muuttaa, sillä Tapanilan Erälle pääsy vaikeutuisi. 72N-bussi tulisi poistaa, sillä en tosiaan halua varsinkaan öisin kulkea pidennettyä matkaa kotiin. 69-bussin reittiä pitäisi lyhentää, mutta Oulunkylä-Pasila-väli on todella huono idea. Bussi on tärkeä, mutta sen hitaus turhauttaa usein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ota huomioon , että raitiolinjat korvaata elielinaukio-pasilan välin, kun raitiolinjareittejä muutetaan pasilassa. linja voisi kukea hartwall-areena uuden veturitien kautta pasilan asemalle ja sieltä nykyikselle linjan 504 kääntäpaikalle.

      Poista
  15. Vaikka linja kolisuttelee nyt tyhjillään reitin loppupäässä se pitäisi säilyttää, aika outo ajatusmalli...... Mieluummin näkisin, että linjalla olisi käyttäjiä koko reitin ajan. Yöllä kaikki linjat tekevät kierroksia. Olisi mukavaa kun nähtäisiin kokonaisuus.

    VastaaPoista
  16. Toinen metrolinja on järkevä ratkasu saadauusia imisi joukkoliikenteen pariin ,kun koilisessa liikutaan enemmän autoilla kuin ulkisilla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun meidän metro on pelkkä raide idästä länteen, olisiko sitä syytä päivittää menemään myös pohjoiseen, vaikka lentokentälle saakka?

      Nämä alueet joista nyt puhutaan, olisivat kaikki matkan varrella.

      Poista
  17. miettikää linjan73 jatkoa tikkurilaan ??

    VastaaPoista
  18. linja 72 jatko tapanilan asemalle olisi hyvä ehdotus, erälle olisi kiva päästä junalta.

    VastaaPoista
  19. linja 69 lopettettava kokonaan

    VastaaPoista
  20. http://aineistopankki.hel.fi/?cart=4831-lkkkbjkajj&l=FI
    http://www.hel.fi/www/uutiset/fi/kaupunkisuunnitteluvirasto/yleiskaavaluonnos?pageDesign=helsinkishared/uutisartikkeli-virasto

    Toinen metrlinja on siis tulossa ja sitä odotetaan ympäri stadia kokoajan , mutta malmin lentokentän tulevan asuinalue , ei kyllä riitä ,että pikaraitio menisi , vaan kyllä toinen metrolinja olisi syytä jatkaa malminlentokentän tulevalle 70 000 asukkaan asuin alueelle ja jakomäkeä ja hakunilaansieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sinne kentälle mahdu 70 000 asukasta millään, ei edes puolta siitä. Sinne ei voi edes rakentaa korkeita taloja sen suon vuoksi, mikä tarkoittaa että niistä taloista tulee todella kalliita rakentaa.

      Onko sinne pakko rakentaa slummi?

      Eikö kukaan näe siellä olevaa luontoa ja historiallista lentokenttää, josta on Helsinkiä suojeltu sodan aikana?

      Rakennetaan jonnekin muualle, vai huvikseenko Helsinki haalii alueita vähän jokapuolelta.
      Täällä riittää kyllä tilaa rakentaa muuallekin, kun kulttuurihistorialisesti tärkeän lentokentän päälle!

      Sitä aluetta pitäisi kehittää mielummin kun tuhota, ainoa kenttä koko Helsingissä!

      Metron kehittäminen on kyllä hyvä idea.

      Poista
  21. Oikea asukasluku-arvio on tietääkseni 30 000. Saattaa kyllä vierähtää muutamat kymmenen vuotta ennen kuin tuo toteutuu, mutta hyvä että on edes jossakin suunnitelmassa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mutta kuitekin 30 000 asukkaan kaupungin osaa ei millään busseilla tai ratikalla kuljeteta keskustaan. muuta kuin metrolla parhaiten. pitäisi kyllä ajatella jo nyt kun lahdenväylä ja muut pääväylät ovat nyt ruuhkaisia, tulevaisuudessa ne vielä enemmän ruuhkaisia jos ei metrolinjaa aleta rakentamaan , kun toisest metrolista on aika paljon jo suunnitelmia olemassa.

      Poista
    2. Kyllä hyvä juttu, jos vain on rahaa. Malmillehan menee jo juna.

      Poista
    3. niin menee, mutta ei lahdenväylän ruuhkiin vaikuta ja jos malmin lentoaseman on tulossa asuinalueelle 30 000 ihmistä, ei helpota junalla matkustamista, jos junatkin ovat täynnä nykyisin , vaikka junat kulkisivatkin 5min välei, kun malmia muutekin täydennys rakennetaan. totta kai metro vie rahaa eniten, mutta se on kannattavin ja nopein ja maksaa itsensä takaisin hyvin nopeassa ajassa. toisesta metrolinjasta on suunnitelmia todella paljon ja esi rakennetaan parhaillaan pasilassa ja kampissa on jo valmis, että se olisi edullisempaa rakentaa.

      Poista
  22. Ja onkos Malmin lentokentän laajentaminen jo hyväksytty? Epäilen kyllä metron laajenemista nyt kun Kehärata tuli juuri. Mutta let's wait and see.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ei olla hyväksytty , muttta visioita on paljon havainne materaalia. siis kyllä sen toisen metrolinjan tarve on 2020 jälkeen suuri, suunnittelu ja rakentaminen pitäs saada nopeesti käyntiin...

      Poista
  23. Millä bussilla pääsee sitten jatkossa Puistolasta (Alepalta, Läksyrinteeltä) lähelle Malmin jäähallia?

    VastaaPoista
  24. Ja olisi miellyttävää jos bussi-junayhteys vihdoin saataisiin synkkaamaan niin, ettei tarvitse juosta toisesta toiseen, eikä myöskään odotella 10 minuuttia pysäkillä/asemalla. Kaupungissa kun kuitenkin ollaan eikä haja-asutusalueella.

    VastaaPoista
  25. Ja mikä yhteys veisi kätevästi Puistolasta itään - Itikseen tai Mellunmäkeen?

    VastaaPoista
  26. Kontula - Jakomäki linjalle oisi tarvetta, hankala päästä Jakomäestä metrolle !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on totta!
      Tai sitten voisiko metroa jatkaa Jakomäki/Alppikylä, Puistola suuntaan?
      Mahdollisesti jopa Helsinki-Vantaa lentokentälle asti?

      Poista
  27. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  28. Pukinmäen kohdalla suunnitelma kaipaa hiomista ja useamman lapsiperheen kanssa olemme ihmetelleet miten tähän on ylipäänsä päädytty. Merkittävä 600 lapsen koulu jää ilman yhteyksiä kohdalla karhusuontie - eskolantie ja lapsilla on kulkutarpeita myös harrastustoimintaa varten paitsi koululle, myös Pukinmäen urheilupuistoon ja Pukimäestä eri puolille Helsinkiä päivästä ja vuorokaudenajasta riippumatta. Alueen väestörakenne on lisäksi nuorentumassa ja lapsiperheiden lukumäärä alueella on jatkuvassa kasvussa, kun tilanne on aiemmin ollut toisin ja suunnittelu tuntuu ehkä heijastelevan 10 - 15 vuoden takaista aikaa, jolloin linjoilla oli ylitarjontaa. Kirkonkyläntien osalta kulkureitti ei ole vaihtoehto, kun kävelymatkaa kertyy useita kilometrejä ja matkalla vaarallisia tien ylityksiä ja vaihtoreiteillä matka-aika pitenee huomattavasti. Vastaavasti kulku juna-aseman kautta on myös turvallisuuskysymys nuoremmalle väestölle myös muistakin syistä johtuen eikä ratkaise ongelmia kulkea esimerkiksi normaaliin harrastustoimintaan muualle kuin ihan radanvarteen (Oulunkylä, Mäkelänrinne jne. jne.). Eskolantien ja karhusuontien kautta on kulkenut aikoinaan kolme bussilinjaa, joten siirto "aikatauluviivästyksistä" johtuen tapaninvainiontien ylityksestä kirkonkyläntielle on keinotekoinen ratkaisu ja rajaa tarpeettomasti ylipäänsä julkisen liikenteen käyttömahdollisuudet Pukinmäen alueella lähes olemattomiksi, kun taas Malmilta ja kirkonkyläntieltä kulkuyhteydet ovat jo nykyisellään merkittävästi paremmat jo pelkästään juna-aikataulut huomioiden. Linjat ehdottomasti otettava uudelleen harkintaan ja Pukinmäen peruskoululle, karhusuontielle ja eskolantielle turvattava jatkossakin kulkuyhteydet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä! Koulujen ja päiväkotien lisäksi myös Pukinmäen ja Länsi-Tapaninvainion alueen nuorisotalo sijaitsee Pukinmäen aseman vieressä. 72 linjan muuttaminen on todella iso huononnus koululaisille ja nuorisolle, joille ei Tapaninvainion alueelta löydy mitään vapaa-ajan aktiviteettia. Kesällä väliä voi kulkea fillarilla, mutta pimeään talviaikaan kovassa pakkasessa tai muuten huonolla kelillä matka on kävellen liian pitkä, nuorimmille käyttäjille myös valoisaan aikaan.

      Poista
    2. Kuljen 72 melkein joka päivä kouluun ja harrastuksiin yms. lisäksi se on näppärä tapa päästä suoraan keskustaan ellei halua joutua odottamaan lumisateessa vr:n junia. Pikkusisaruksilleni matka kouluun olisi hyvin rasittava kävellen räntäsateessa. Haluan myös huomauttaa, että 72 on ainoa Tapanilan suunnasta pukinmäen kouluun kulkeva bussi. Nämä muutokset vaikeuttavat useiden koululaisten ja työssäkäyvien elämää.

      Poista
    3. Nyt kun sain tietoa, että linjat myllerretään ja pääsin tutustumaan asiaan, jouduin toteamaan saman asian: Pukinmäki on jätetty paitsioon ja erityisesti me ns. Pukinmäen kolmion autottomat, joiden on myös päästävä Malmin sairaalaan ja terveyskeskukseen. Uusi linja 78 lähtee Savelasta, joten on joko käveltävä tai vaihdettava jossakin päin eikä vaihto onnistu yhdellä pysäkillä vaan sekin vaatii kävelyä. Shellin luona on tietenkin näppärä kääntöpaikka linjan 71 jäljiltä, mutta olisiko Oulunkylän suunnalle järjestettävissä vastaavaa? Toisaalta tuo Nakin korvaava uusi 74 voisi kiertää linjan 69 tapaan Pukinmäen kautta, jotta HSL:n mainostama "Linja tarjoaa hyvät yhteydet useisiin reitin varrella oleviin sairaaloihin." toteutuisi myös uudistetun Malmin sairaalan kohdalla. Ei nyt kaikkia pitkiä linjoja tarvitse siirtää Malminkaarelle! Tai koukatkoon 554/K Puksun kautta. Noista Pukinmäen kouluista mainittakoon myös Helsingin kristillinen koulu, jossa käy palsjon yläkoululaisia Malmin alueen ulkopuolelta.

      Toinen epäkohta on se, että kartalla ei ole enää yhtään vaihdotonta yhteyttä Pukinmäen ja Itäkeskuksen välillä. Linjaa 54 ei näy ja 554/K reiitetään muualle. Malmilta kyllä pääsee, joo, mutta pakotetaanko Pukinmäkeläiset vaihtoihin eli nykyistä huonompaan palveluun? Jos 54 kuitenkin jatkaa, niin se pitäisi saada sitten kulkemaan myös viikonloppuisin ja kaikki vuorot kunnon kalustolla eikä vanhoilla HBL:n rotiskoilla niin kuin nykyisin.

      Poista
  29. Miten Puistolasta ( EI ASEMALTA, vaan KIRKOLTA) pääsee enään jatkossa malmin jäähallille, vaihtamatta bussia? Täähän menee aivan pelleilyksi koko touhu. Miten lasten täytyy alkaa liikkumaan harrastuksiin? Onko tässä tarkoitus VÄHENTÄÄ oman auton käyttöä? Nythän näillä idiootti päätöksillä oman auton käyttö vain LISÄÄNTYY.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama koskee Tattarisuolle, Malmin lentokentälle ja Malmin hautausmaalle kulkijoita. Kaikille vaan oma auto alle.

      Poista
  30. Nykyisellä linja 72:n bussilla lapset pääsevät monelta alueelta Tapanilan Erälle, Tuomarinkylän talleille ja Ogelin harrastuksiin (Gnistanin FPA-futisareena, tekojäärata, kaukalo) ITSENÄISESTI. Jatkossa vanhempien täytyy kuskata autoilla - ne joilla autot on. HSL:n strategiahan ei ota autottomia huomioon lainkaan... Kyllä suututtaa!

    VastaaPoista
  31. En saa oikein selkoa, mitkä muut bussit kuin 71 kulkevat Pihlajamäen ostarin ohi kaupunkiin päin mentäessä. Onko tosiaan niin, että alhaalta Lahdentien varrelta menee muutoksen jälkeen? Jos näin on, niin ei hyvä.
    Tällä hetkellä busseja menee kiitettävästi. En ainakaan vähentäisi niitä.
    Itse kuljen lähinnä virka-aikaan töihin, ja silloin ovat useammat bussit täynnä koululaisia ja työmatkalaisia. Mielenkiintoista nähdä, kuinka autot täyttyvät linjan 71 lähtiessä Malmilta Savelan sijaan. Miksi ihmeessä Malmilainen lähtisi ajelemaan Savelan, Pihlajamäen, Pihljiston ja Viikinmäen kautta keskustaan?
    Nämä ovat kinkkisiä juttuja. Olisiko mahdollista saada aikaan Reittiehdotus-haku, muutoksien osalta?? Siitä näkisi kätevästi, kuinka uudistukset vaikuttaisivat omaan käyttöön.
    Hyviä ratkaisuja teille! :-)

    VastaaPoista
  32. Koillis-Helsingin bussilinjaston kehittämistyössä olisi hyvä huomioida myös junaliikenteen tehokkaampi hyödyntäminen. Jokainen asema on tärkeä, sillä junalla pääsee liikkumaan nopeasti pääradan suunnassa. Helsingin alueella pitäisi siirtyä N-juniin eli K-junat pois. Nyt Käpylässä, Pukinmäessä ja Tapanilassa eivät pysähdy K-junat, joten päivällä ja ruuhka-aikaan pääsee näiltä asemilta juniin 10 minuutin välein, kun muilta asemilta 5 minuutin välein ruuhka-aikaan. Käpylän asema on Tuusulan moottoritien kupeessa, Pukinmäki Kehällä eli ne ovat erinomaisia liityntäkohtia ja Tapanilan alueenkin asukasluku on jatkuvasti kasvanut.

    VastaaPoista
  33. Missä kohtaa Malmin asemaa pysähtyy 554/554k? Eli Fallkullan suunnasta kun tullaan Malmille niin voiko jatkossa Malmin aseman laiturialueelle enää päästä esim. lastenvaunuilla tai liikuntarajoitteisenä? Eli pysähtyvän bussi myös terminaalissa jotta hissi/liukuportaat ovat käytössä? Ja sama tietenkin toiseenkin suuntaan.

    VastaaPoista
  34. Onko siis tarkoitus, että Tapaninvainiosta ei pääs ekuin Malmille, kun kaikki linjat kaupunkiin lopetetaan?

    VastaaPoista
  35. Suunnitelmaluonnos ajaa suuren osan Koillis-Helsingistä junaliikenteen varaan. Tässä on ainakin kaksi isoa puutetta. 1) Tunnettua on, että junaliikenne on viime vuosina varsinkin talviaikaan ollut välillä hyvin epäluotettavaa. Alueen asukkaiden on kuitenkin myös junaliikenteen tökkiessä päästävä työpaikalle, kouluun ja päiväkotiin. Sen vuoksi Koillis-Helsingistä tulee kulkea riittävästi bussilinjoja kaupungin keskustaan. 2) Kaikkien matkustajien määränpää ei ole juna-aseman lähellä. Vaikka juna-asemalle pääsisi kätevästi, niin se ei vielä takaa, että matkustaja pääsee junalla perille.

    VastaaPoista
  36. Kuinkahan järkevää ylipäätään on tehdä näin isoja muutoksia bussilinjoihin? Ihmiset ovat suunnitelleet arkielämänsä nykyisten palveluiden mukaisesti. Asuinpaikat, koulut, päiväkodit ja ehkä työpaikatkin on valittu sen perusteella, miten joukkoliikenteen linjat kulkevat. Suunnittelijan on helppo vedellä koneen ääressä linjakarttoja sinne sun tänne, mutta busseja käyttävät kaupunkilaiset joutuvat tekemään isoja muutoksia elämässään, jos bussiyhteys kouluun, päiväkotiin tai työpaikalle katkeaa. Pitäisiko suunnittelijoiden vielä palata alkutilanteeseen ja suunnitella muutoksia maltillisemmin?

    VastaaPoista
  37. Suunnitelmissa ollaan suuntaamassa Koillis-Helsingin asukkaita vahvasti kohti Malmia. Suunnitelman mukaan Kirkonkylän tietä pitkin kulkee Syystien (S-Market) ja Malmin aseman välillä 7 bussilinjaa. Eikö hieman vähempi riittäisi? Miksi kaikki pitää laittaa kohti Malmia? Se on kehno perustelu, että junat pysähtyvät Malmilla 5 minuutin välein ja Pukinmäessä 10 minuutin välein. Jos matkustaja menee sattumanvaraisesti Malmin asemalle, hän joutuu odottamaan siellä junaa keskimäärin 2,5 minuuttia; Pukinmäen asemalla taas keskimäärin 5 minuuttia. Ei kai tuo 2,5 minuutin ero odotusajassa ole niin tärkeä, että sen takia pitää katkaista kaikki yhteydet Tapaninvainiosta Pukinmäkeen.

    VastaaPoista
  38. Ei suinkaan 73 reittiä pidä muuttaa Töyrynummelle! Miksi kukaan haluaisi mennä aamulla siihen suuntaan? Tapulista päin kulkee paljon koululaisia ja työmatkaajia Malmille, juuri Laulurastaantien reittiä tarvitaan, bussihan on aina aamuisin täynnä jo Kottaraistien pysäkiltä eikö se jo todista jotain??

    VastaaPoista
  39. Kuulostaa siltä, että kaikki Koillis-Helsingin linjat menevät Malmille. 72 linjaa ei saa muuttaa. Linjan varrella on monta koulua (Oulunkylä, Käpylä, Mäkelänrinne) ja ihmisiä työpaikoilla kaukana juna-asemista, mutta 72 reitin varrella. Matka Tapaninvainiosta junalla keskustaankin kestää varmasti kauemmin, jos pitää ensin matkustaa Malmin asemalle. Taaninvainio jää ihan mottiin!

    VastaaPoista
  40. Nyt näyttää siltä, että HSL on karsinut näistä näytettävistä pois blogeista lähinnä heidän suunnitelmiensa vastaisia mielipiteitä. Erityisesti kaipaan sitä asiallista ehdotusta, muistaakseni 6.1.2015, jossa perusteltiin linjan 72 säilyttämistä nykyisellään ja ehdotettiin sen sijaan linjan 61 (uusi linja) muuttamista menemään Malmin asemalta Itäkeskukseen.

    VastaaPoista
  41. Nämä ovat kaikki loistavia suunnitelmia. Bussi72 reitti tulee olemaan paljon parempi nykyistä. Ei huomautettavaa missään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi mukava kuulla myös perusteluja, millä tavoin suunniteltu reitti olisi parempi kuin nykyinen?

      Poista
  42. Tapaninvainiosta ja Pukinmäestä ihmiset ja eritoten lapset kulkevat bussilla harrastuksiin myös Oulunkylän suuntaan, erityisesti Oulunkylän urheilupuistoon, jossa on tekonurmet ja jäähalli, ym. Useat seurat harjoittelevat siellä.

    Uuden suunnitelman mukaan Pukinmäestä ja Tapaninvainiosta ei enää pääse bussilla Oulunkylään. Tämä vaikuttaa kyllä nyt monen lapsen ja nuoren elämään. Ei lapsia voi laittaa kävelemään kilometrejä treenikamppeiden kanssa Kehän pysäkeille (ei tähän varmasti olisi aikaakaan) ja vaihto Malmilla on myös mahdoton. Ymmärtääköhän nyt HSL että aika ison ongelman aiheutatte, kun sekä 72 ja 69 lopetetaan.

    VastaaPoista
  43. 72 muutos yhdistettynä 577 lopetukseen johtaa perheessämme toisen auton ostoon. Molempien perheenjäsenten työmatkat muuttuvat vaihdollisiksi ja vaihto on vielä ihan väärässä suunnassa työpaikan sijaintia ajatellen.

    VastaaPoista
  44. Linjastosuunnitelmaa vastaan lienee enää kenenkään turha esittää mieleipiteitään, koska suunnittelijoiden norsunluutornissa päätökset on jo tehty. Tarina kertoo, ettei insinööriä viisaampaa ihmistä ole olemassa. Siksi heidän mielestään kaikki nauttivat suunnattomasti siitä, että pääsemme jatkossa vaihtelemaan ei vain kerran tai kaksi työ-/harraste-/muun vapaa-ajanmatkan aikana, jotta pääsemme määränpäähän, jonne aiemmin pääsi vaihdotta. Esitetyssa muutoslistassa on yhden käden sormilla laskettavissa omalla kohdalla parannukset, ja siinäkään ei tarvita kaikkia sormia. Sen sijaan sitten heikennykset palvelutasossa vaativat pari liuskaa a4-lomakkeita. HÄSSELIN suunnittelijat todellakin jatkavat uskollisesti tunnusmerkilleen sopivaa linjaa: Mihinkään ei matkustaja saa matkustaa vaihdotta, vaikka kaikkialle välttävää yhteyttä tarjotaankin.

    VastaaPoista
  45. Kannatettava suunnitelma. Ei muuta kuin toteutusvaiheeseen.

    VastaaPoista
  46. Asun itse Ala-Tikkurilassa ja olen työssä Hämeentiellä. Ainoa vaihtoehto on ollut 73 linja, jolla olen voinut mennä töihin suoraan. Bussi on kierrellyt Malmin jälkeen Tapanilassa ja Tapulin kautta. Ruuhka-aikana matka on vienyt aikaa reilun tunnin/suunta. Nyt minun pitäisi vaihtaa bussia joko Puistolan asemalla tai Paavalin kirkon kohdalla tai sitten kävellä. Tämä tuo matka-aikaan lisää pituutta. Miksi yksi bussi ei voisi kulkea Ala-Tikkurilasta edelleen Hakaniemeen tai rautatieasemalle suoraan ilman vaihtoja? Uudistus tuo vain hankaluuksia usealle tällä alueella asuvalle. Omalta kohdaltani voin sanoa, että koska linja 73 nykyisellään on ollut ainoa järkevä vaihtoehto, niin tämän jälkeen vaihdan joukkoliikenteen täysin omaan autoon. Pääsen kehä III ja Lahden tien kautta työpaikalleni tai kotiin alle 20 minuutissa ja ruuhka-aikaankin noin 25 minuutissa. Joukkoliikenteen muutosten pitäisi tukea nopeamman ja sujuvamman palvelun saamista myös niille osapuolille, joiden työpaikat tai kodit eivät ole rautatieasemien yms. lähistöllä.

    VastaaPoista
  47. Mielestäni siellä linjastosuunnittelussa kannattaisi nyt tosissaan miettiä, toteutuuko blogikirjoituksessa käytetty terminologia "tehdä parannuksia"? Nimittäin, kun tätä suunnitelmaa nyt katsoo niin minusta siinä ei juurikaan tapahdu parannuksia, vaan päinvastoin monien ihmisten mahdollisuudet käyttää joukkoliikennettä vain huonontuvat. Jos kerran on tarkoitus tehdä parannuksia, niin miksi niitä sitten ei tehdä? Tapanivainion asukkaiden suorien bussilinjojen 72 ja 69 lopettaminen ei minusta paranna mitään, vaan on todella iso huononnus palveluun. Olen ollut siinä uskossa, että julkisen palvelun tarkoitus on toimia asukkaiden hyväksi mutta kun tätä suunnitelmaa katsoo, niin ilmeisesti tarkoitus on jokin muu. Kuulisin mielelläni arvon suunnittelijoilta, mitä tällä suunnitelmalla oikeasti haetaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun byrokraatti liikenne-tai missä tahansa virastossa lausuu "tehdä parannuksia tai uudistuksia", se tarkoittaa käyttäjän kannalta aina, siis aina huononnuksia. Liikennesuunnittelussa se on sinänsä merkillistä, kun samaan aikaan yritetään houkutella ihmisiä käyttämään julkista liikennettä.Ei se onnistu, kun koko ajan vain nostetaan hintoja ja huononnetaan yhteyksiä.

      Poista
  48. Voitaisiko tätä muutosten tekemistä mitenkään nopeuttaa? Olen odottanut jo 32 vuotta, että 75 kulkua nopeutettaisi kulkemaan Jakomäen kautta Lahdentielle ja siitä keskustaan. Jossakin välissä käytössä olikin 75X, joka tosin ei ottanut matkustajia enää Jakomäestä kyytiin, ja sitten linja jo lakkautettiinkin. Tämä uusi reitti ja ehdotettu vuoroväli 7,5 minuuttia on loistojuttu! Loppuu matkustaminen junalle, joka ei sitten koskaan tullutkaan.

    Fallkullan asukkailta palvelu heikkenee selvästi. Kaupunki varmaan tarjoaa vaihtoehtona käyttöönne kaupunkipyörät ja talveksi potkukelkat.

    VastaaPoista
  49. Luin lehdestä että Malmilla oli ollut kunnon kaaos keskustelutilaisuudessa. Nyt täytyy toivoa että toimivaa ja varmasti tarkkaan mietittyä suunnitelmaa ei muuteta kuin ehkä lisäämällä yksi täysin uusi linja. Muuten ollaan tilanteessa jossa ainoastaan viimeistä vedosta vastustavilla oli sananvaltaa asiassa ja se suuri hiljaisten massa joka oli suunnitelmaan tyytyväinen yllättyy todella karvaasti. Suomalainenhan ei kommentoi jos joku on hyvin, ainoastaan valittaa jos asiat ovat huonosti.

    Vaikea tilanne ja toivonkin että suunnittelijoilla ja päättäjillä pysyy pää kylmänä ja muutaman äänekkään vastustava mielipide ei muuta lopullista reittikarttaa toimintakelvottomaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan tosiaan ettei äänekkäimmät pääse liikaa esille vaatimustensa kanssa. Linjoja ei varmaan suunnitelmaan tosin saada lisää kun käytettävissä olevat verorahat ovat mitä ovat.

      Poista
  50. Bussi 69:ää koskien kysymys kuuluu: miksi pitää teurastaa hyvin toimiva, ihmisiä hyvin palveleva linja? En oikein ymmärrä, mitä suunnittelijoiden päässä oikein liikuu, sillä ainakaan muutamista harvoista selityksistä ja kommen teistä en ole löytänyt yhtään järkevää perustetta.
    Ja jos linjat 69 ja 74 lopulta yhdistetään, niin miksi uutta linjaa ei voi ohjata 69:n tapaan Mannerheimintietä pitkin Rautatieasemalle, jolloin yhteydet moniin Mannerheimintien kohteisiin säilyisivät. Suunnitelman mukaan se tungettaisiin nyt ahtaille Topeliuksen-ja Runeberginkaduille. Jossakin mättää ja pahasti.

    VastaaPoista
  51. Kannattaa myös avata VR:n kanssa keskustelut siitä, että kaupunkijunat ajaisivat Rautatieasemalla perille saakka. Ei ole tätä päivää, että Venäjän puolityhjät junat seisovat Rautatieaseman paraatipaikalla laitureilla 6 - 8 kun koillisen junat jäävät laitureille 1 - 3 josta on pitkä kävelymatka ja auraamattomat laiturit.

    VastaaPoista
  52. Nyt kun sain tietoa, että linjat myllerretään ja pääsin tutustumaan asiaan, jouduin toteamaan monien hyvien asioiden vastapainoksi saman asian kuin jo edellä on esitetty: Pukinmäki on jätetty paitsioon ja erityisesti me ns. Pukinmäen kolmion autottomat, joiden on myös päästävä Malmin sairaalaan ja terveyskeskukseen. Uusi linja 78 lähtee Savelasta, joten on joko käveltävä tai vaihdettava bussia jossakin päin eikä vaihto onnistu yhdellä pysäkillä vaan vaihtokin vaatii kävelyä pysäkiltä toiselle. Savelan Shellin luona on tietenkin näppärä kääntöpaikka linjan 71 jäljiltä, mutta olisiko Oulunkylän suunnalle järjestettävissä vastaavaa? Toisaalta tuo Nakin korvaava uusi 74 voisi kiertää linjan 69 tapaan Pukinmäen kautta, jotta HSL:n mainostama "Linja tarjoaa hyvät yhteydet useisiin reitin varrella oleviin sairaaloihin." toteutuisi myös uudistetun Malmin sairaalan kohdalla. Ei nyt kaikkia pitkiä linjoja tarvitse siirtää Malminkaarelle! Tai koukatkoon 554/K Puksun kautta. Noista Pukinmäen kouluista mainittakoon myös Helsingin kristillinen koulu, jossa käy paljon yläkoululaisia Malmin alueen ulkopuolelta.

    Toinen epäkohta on se, että kartalla ei ole enää yhtään vaihdotonta yhteyttä Pukinmäen ja Itäkeskuksen välillä. Linjaa 54 ei näy ja 554/K reiitetään muualle. Malmilta kyllä pääsee, joo, mutta pakotetaanko Pukinmäkeläiset vaihtoihin eli nykyistä huonompaan palveluun? Jos 54 kuitenkin jatkaa, niin se pitäisi saada sitten kulkemaan myös viikonloppuisin ja kaikki vuorot kunnon kalustolla eikä vanhoilla HBL:n rotiskoilla niin kuin nykyisin.

    VastaaPoista
  53. Asun Alppikylässä ja teen kolmivuorotyötä. Ymmärinkö oikein että minun tulisi jatkossa kävellä Jakomäen puolelle päästäkseni Viikkiin tai Keskustaan? Yövuoroista tullessani en enään lisäaskelta kaipaisi. Lisäksi on myös turvallisuusriski kävellä yksin pimeällä.

    VastaaPoista
  54. Karhusuotieltä keskustaan meneville on nyt suunniteltu että pitää mennä junalla malmilta. Mutta minä menen varsinkin talvisin koko reitin 72 bussilla, koska junat ovat niin epäluotettavia ja töihin pitää päästä ajoissa. Junat ei ole tehty kulkemaan talvi-aikaan. Juuri katsoin reittoppaasta että seuraava junavuoro keskustaan on yllätys yllätys peruttu! Mutta lunta ei sada, vettä ei sada, ei ole edes miinus asteita, on ainoastaan tuulinen sää. Ilmeisesti tuulikin on esteenä junien kulkemiselle. Toinen yhteys itäkeskukseen ei korvaa yhteyttä keskustaan.

    Jumboon on vain 5-6km joten käyn mielelläni sielä ostoksilla, mutta nykyinen bussi 519 kulkee aivan liian harvoin. On hyvä että uusi 561 kulkee lähempänä jumboa jolloin ruokakassien raahausmatka lyhenee, mutta toivon myös että 561 kulkee nykyistä bussia useammin ja luotettavammin.

    VastaaPoista
  55. Linja 72 on ehdottoman tärkeä säilyttää nykyisellään Rautatientorilta ainakin Tapaninvainioon saakka. Linja on nopea ja suora yhteys KOKO Helsinkiin, koska Sörnäisissä ja Hakaniemessä on yhteys metrolla ja ratikoilla Helsingin itä- ja länsiosiin. Yhteydet toimivat myös silloin kun junat eivät kulje (sääolot, lakot yms).
    Suora yhteys on tärkeä myös liikuntarajoitteisille.

    Suora yhteys linjan 72 avulla liikuntapaikoille Puksu, Ogeli, Mäkelänrinne pitää säilyttää Tapaninvainio-Pukinmäkialueelta. Treenikassien kanssa pitäisi päästä ilman vaihtoja ja niiden aiheuttamia ajoitusongelmia (liikuntavuorojen alkamisajat). Palvelee myös vanhempaa väkeä.

    Pukinmäen kerrostaloalueelta (Eskolantien länsiosa ja Kenttätien ympäristö) yhteys linjalle 54 pitää myös säilyttää. Nykyinen vaihto 72:stä 54:een junanradan alla olevalla pysäkillä pitää säilyttää (nykylinjoilla myös 69:stä ja 554:stä). Vaihtoyhteys toimii nopeana reittinä Kehää pitkin länteen. Linjan 54 tulisi liikennöidä myös viikonloppuisin.

    Samalta kerrostaloalueelta myös nykyinen suora vaihtoyhteys Käskynhaltijantien pysäkillä linjalle 554 poistuisi (nyk. linjoilta 69, 72, 554). Eli uusi suunnitelma jälleen hidastaisi ja vaikeuttaisi liikkumista.

    Uusi suunnitelma perustuu paljolti juna-asemien liityntälinjoille, mutta onko ajateltu juna-asemien toimivuutta käytännössä? Nykyiset hissit eivät riitä määrältään eikä toimivuudeltaan (hitaus, hajuhaitat, jo nykyisin hissejä liian vähän). Malmin liukuportaat usein rikki. Kokonaisuutena suunnitelman perustuminen vaihtoyhteyksille aiheuttaa vaikeuksia iäkkäämmille, lastenvaunuilla liikkuville ja liikuntarajoitteisille.

    Suunnitelmassa linjoja kulkee Malmille Malminkaarta pitkin ruuhkaksi asti (linjat 61,71,74,79,554,554K).

    Pyydän linjan 72 säilyttämistä painaviin perusteisiin pohjautuen.

    Monet Tapaninvainio-Pukinmäki -alueella asuvat ovat linjan 72 säilyttämisen kannalla, mutta eivät saa ääntään kuuluville. Itsekin näin aivan sattumalta metrolehdestä 30.1.2015, että tällainen blogi on olemassa ja että palautteet tammikuun loppuun asti huomioidaan suunnittelussa.

    VastaaPoista
  56. 76A ja B:n säilyttäminen on Fallkullassa radan itäpuolisen liikenteen kannalta erittäin tärkeää sekä Malmin että Puistolan suuntaan. Nuo bussit auttavat tavoittamaan peruspalveluita kuten terveysaseman, kirjaston, uimahallin, päivittäistavarakaupat, apteekin, päiväkodit, koulut... Näiden bussilinjojen säilyttämiseksi on laadittu kansalaisadressi: http://www.adressit.com/76ab-bussilinjaa_tarvitaan

    VastaaPoista
  57. Linja 72 voisi kulkea Siltamäestä Yläkasken- ja Yrttimaantietä tämä palvelisi Tapaninkylästä tulevia eikä pysäkille olisi kohtuuton matka. Muuten länteen päin kulkemisen osalta jäisimme mottiin. Moni kulkee töihin, opiskelemaan ja harrastuksiin myös Punatulkun/ Sidetien ja Kottaraistien suunnalta.

    VastaaPoista
  58. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  59. Tämä ehdotus ei vie yhtään lisää rahaa, mutta voi tuoda bussien käyttäjäksi lisää niitä, jotka nyt ajavat omilla autoillaan:

    Latokartanon "uusimmalla" alueella - Von Daehnin kadun päätepysäkin ympäristössä asuu todella paljon ihmisiä, joilla tarve päästä asioimaan keskustan suunnassa. Silti nyt luonnosvaiheessa olevassa suunnitelmassannekin tältä alueelta pääsisi edelleen vaihdottomalla yhteydellä vain todella monen mutkan kautta. Nyt kaikki bussit Von Daehnin kadulta keskustaan päin kiertävät edelleen kaksi erittäin hidasta reittiä - Tilanhoitajankaaren sekä Viikinkaaren.

    Miksi ruuhkauttaa edelleenkin hankalasti ajettavaa Tilanhoitajankaarta neljällä bussilinjalla? Pahimmillaan Tilanhoitajankaaren matkassa kestää bussilta 15min, mikä on aika järjetöntä, kun suurin osa bussin käyttäjistä nousee bussiin/bussista vasta Tilanhoitajankaaren pohjoispuolisilta pysäkeiltä.

    Toinen täysin turha mutka neljälle bussilinjalle (57, 68, 506, 550) on Viikin kampuksen mutka. Sen viereisille asukkaille (HOASin talot), yliopistolla, kirjastossa ja Prismassa asioiville tulisi aivan yhtä lyhyt matka, jos bussi ajaisi Viikinkaaren sijasta Viikintietä, jossa olisi pysäkki/pysäkit Biokeskuksen ja Viikinportinkadun välissä. Tuon mutkan takia bussit joutuvat kahdessa liikenneympyrässä tekemään tiukkoja (ja hitaita) kaarroksia, mikä on täpötäysissä ruuhkabusseissa tuskallista. (tässä ehkä on ongelmia, jos levennyksiin ei ole varaa eikä pysäkkejä haluta sijoittaa Viikintien varteen, mikä ei käsittääkseni juurikaan hidastaisi liikennettä, joka muutenkin hidastuu liikenneympyröiden jym. takia).

    Näiden hitaitten ja epämukavien mutkien takia moni Latokartanon asukas ajaa mielummin omalla autollaan, koska päivittäinen mutkittelu hidastaa matkaa jopa 20 min, niin että 9km matkassa keskustaan saattaa kulua jopa 45 min, mikä on todella järjetöntä ottaen huomioon alueen asukasmäärän.

    Ehdotukseni olisi, että Von Daehnin kadun bussilinjoista edes yksi (57/68) ajettaisiin suoraan Latokartanonkaarta Viikin Prismalle. Siitä nopein reitti olisi tietenkin Lahdentielle ja siitä keskustaan. Mutta vaikka bussi sitten kiertäisikin Arabian kautta, se olisi silti todella paljon nopeampi kuin Tilanhoitajankaaren ja Viikin kampuksen kautta kiertäessään.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti: