perjantai 12. syyskuuta 2014

Latokartanosta keskustaan



Koillis-Helsingin linjastosuunnitelman ensimmäisessä työpajassa ensi viikolla suunnittelutyöryhmä pohtii Viikinranta – Viikinmäki – Viikki – Latokartano – Pihlajamäki -alueen joukkoliikenneyhteyksiä.

Latokartanosta keskustaan kulkevan linjan 68 hitaudesta on viime vuosina tullut HSL:lle useita palautteita. Päästä päähän matkustavilla matka-aika on päiväsaikaan noin 35 minuuttia, mutta ruuhka-aikoina 40 – 45 minuuttia ja pahimpina ruuhkapäivinä enemmänkin. Nopeampi ja varsin käytetty yhteys on matkustaa linjalla 79 Siilitien metroasemalle, jossa voi vaihtaa metroon. Näin matkustaen kokonaismatka-aika esimerkiksi Tilanhoitajankaaren päästä (Valintatalolta) keskustaan on ruuhka-aikoinakin vain noin 30 minuuttia. Linja 79 ei kuitenkaan palvele Latokartanonkaaren loppupään ja Von Daehnin kadun suunnalla. Linjan 79 käyttökelpoisuutta liityntälinjana heikentää myös se, että sen vuoroväli iltaisin ja viikonloppuisin pääosin 15 – 20 minuuttia, jolloin keskustasta päin tullessa voi joutua odottamaan jatkoyhteyttä melko pitkään.

Monet Latokartanon asukkaat ovat palautteissaan ehdottaneet, että Latokartanosta Rautatientorille perustettaisiin uusi 68:ia nopeampi bussilinja, joka ajaisi Von Daehnin kadulta suoraan Latokartanonkaarta Viikin liittymään ja Lahdenväylän kautta keskustan suuntaan. Tähän ehdotukseen liittyy kuitenkin useita ongelmia. Ensinnäkin, nykyisen linjan 68 matkustajista valtaosa tulee muualta kuin ehdotetun uuden linjan reitiltä. Toisekseen sekä Von Daehnin kadun kääntöpaikka että Rautatientorin terminaali ovat ylikuormittuneita jo nykytilassa. Lisäksi bussiliikenne Kurvin ja keskustan välillä on erittäin hidasta huolimatta bussikaistoista, koska reitillä kulkee tyhjähköjä busseja lähes katkeamattomana ketjuna. Uuden linjan perustaminen on myös kustannuskysymys. Melko harvallakin vuorovälillä liikennöivän linjan vuosikustannukset olisivat noin miljoonan euron luokkaa.

Jotta Latokartanon keskustayhteyttä voitaisiin nopeuttaa, on esille noussut seuraava ajatus: linja 68 voitaisiin muuttaa liityntälinjaksi Siilitien metroasemalle, jolloin linjat 68 ja 79 yhdessä muodostaisivat tiheästi kulkevan linjaparin. Vuoroväli reittiosuudella Siilitien metroasema – Tilanhoitajankaari olisi ruuhka-aikoina noin 5 minuuttia ja muina aikoina pääosin 10 minuuttia, joten Siilitiellä metrosta bussiin vaihtaessa odotusaika ei muodostuisi pitkäksi. 



Linja 79 (vihreä) sekä ehdotus linjan 68 uudeksi reitiksi (sininen)


Mikäli linja 68 ei enää liikennöisi Latokartanosta Viikin Prismalle ja Arabian suuntaan, voisi korvaavan yhteyden järjestää jatkamalla linjan 506 reittiä Viikin yliopistoalueelta Latokartanon puolelle. Linjan 68 poistumista keskustan ja Viikinrannan väliltä voitaisiin puolestaan kompensoida tihentämällä hieman linjan 71 vuoroväliä.

120 kommenttia:

  1. Olisiko järkevää saman tien jatkaa 68 Siilitieltä Itäkeskuksen tai Herttoniemen metroasemalle? Tai herttoniemen terveysaseman kohdilta linjan 81 reittiä herttoniemen metroasemalle jolloin linjan 81 reittiosuuden länsi-herttoniemessä voisi jättää pois. Sillä onko Kettukuja-Siilite 13 välillä käyttöä kolmelle eri linjalle (68,79,81) ?

    VastaaPoista
  2. Hyvä ajatus, lienee paras kaikille ja matka-aika keskustaan muuttuisi siedettävämmäksi. Ainoa riski olisi linjan 79 pysyminen aikataulussa, jolloin bussit eivät kulkisi tasatahtiin. Jos tämä uudistus toteutuisi, voisiko 506:n sitten jatkaa Myllypuroon (esim. Alakiventielle) Latokartanonkaaren uutta jatketta pitkin niin Viikistä pääsisi kätevästi hyödyntämään Liikunta- ja Pallomyllyn palveluita?

    VastaaPoista
  3. Tässä olisi mitään järkeä, mites Latokartanon asukkaa kulkisi Hämeentien varteen ???
    , linja 506 pitäis kulkea sitten myös viikoloppuisin. tuossa kartassa oleva reitti voisi olla esim. linja 68A tai vanha 79A joka kulkisi siilitielle 10min välein linja 68 autokierron ja vuoroväli linjalla olisi 20/15min, myöskin yöllä linja 68 kulkisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 68:lla Siilitielle (n. 10min), siitä metrolla (8-10min) Sörnäisiin/Hakaniemeen ja jos tarve vaatii niin siitä about 50:lla eri bussilla/ratikoilla jatkoa..Ei sitä kaikki muutkaan vaihdotta pääse etenemään.

      Poista
    2. ..tai sitten 57:lla Viikin Prismalle (tai kävellen) ja tästä 74:lla..

      Poista
    3. niin mutta linja 74 kulkee harvoin ja linja 71 on täynnä muutekin jo

      Poista
    4. Juurikin näin. Prisman lähistöltä menee lisäksi suuri määrä busseja Hämeentietä pitkin. Mutta mitenkäs yöliikenne metron lopettamisen jälkeen olisi tarkoitus järjestää? Jos esim. uusi linja 68N kulkisi Rautatientorilta Latokartanoon, kulkisiko se Hämeentietä vai Itäväylää? Jos tämä linja jäisi Hämeentielle, sitä voisi pidentää Kontulaan asti (vaikka Keinutielle): Rautatientori-Arabia-Latokartano-Kontula (Keinutie). Näin Viikin Kampukselta ja Kumpulasta pääsisi Kontulaan myös metron lopettamisen jälkeen helposti (Kontulassa on tosiaan runsaasti opiskelija-asuntoja). Yöaikaan vaihdolliset yhteydet keskustan/Kurvin/Itäkeskuksen kautta eivät toimi, koska vuorovälit ovat harvat. Tämä ei vaatisi merkittävää pidennystä 68:n reitillä, lisäksi mahdollisesti voisi muuttaa nyt hyvin mutkittelevan linjan 92N reittiä Kontulassa.

      Poista
    5. Viittasin tällä siis aikaisempaan ehdotukseen, jossa yhteys Hämeentielle turvataan yhdistelmällä 57 + 74/muu bussi. Päivällä vaihdollinen metroyhteys, yöllä sitten bussilla.

      Poista
    6. ei hämeentiellä mene kuin 71 , 68 ja 74 tällä hetkellä, eikä vaihto onnistu viikinliitymän kohdalla sujuvasti , kun keskustan pysäkki on kauempana.

      Poista
  4. eikö linja 68 voisi lyhentää vaikka sörnäiten metrasemalle entisen linja22 päätepysäkillle tai sitten kalasatamaan , siilitiellä ei ole tilaa LInja 68 päätepysäkille !!!! linja 79 muutekin nopeutetaan itäylää pitkin meneväksi linjaksi. eikö voisit perustaa takaisin linja 79A , mutta kulkemaan tiheästi latokartanoon siilitieltä , joka myös kulkisi viikonloppuisin näin voitaisiin pitentää 20min linja 68 vuoro väliä.

    VastaaPoista
  5. Tulevaisuudessa Hakanimeen päättyvät keskisen alueen linjat ja Kalasatamaan koilisen linjat , joten koilisen linjoista suurin osa voisiin päättää kalasatamaan ja vain linjat 75 , 72 ja 71 ja loput päättymään kalsatamaan, näin päästää ruuhkista. pasilaan voisi päättää joitakin linjoja niin koillisesta kuin keskisen alueen linjoista. linja 79A perustaminen takaisin olisi järkevää , autokiertolinja 68 kanssa olisi hyvä , joka menisi kalasatamaan.

    VastaaPoista
  6. tai sitten linja 68 päättäminen siilitielle olisi hyvä ratkasu , mutta ehtona on että perustetaan linja 76 Puistola- tapanila-nallenmäki - kivikonlaita- latokartano- lahdenväylä - Kalasatama.

    VastaaPoista
  7. helpoin ratkasu olisi toinen metrolinja ja sen asemien varrelle liityntälinjat

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi helppo ja halpa joo... veronmaksajana vastustan.

      Poista
  8. en usko , että 71 pystyisi yksin sitä matkustaja määrää , mikä hämeentien varrelta tulee , hsl suunnitelijat ei ole ilmeisesti miettinyt tätä loppuun, koska ruuhka-aikaan bussit ovat tupaten täynnä hämeentien osuudella , kun raitiolinjat 8ja 6 ovat todella hitaita liikkumiseen arabiasta keskustaan.

    VastaaPoista
  9. Idea kuulostaa hyvältä! Metron yöliikenteen ja 506 viikonloppuliikenteen olisi tosin hyvä olla olemassa tällöin.
    Hämeentielle ja siitä edelleen pääsee tosiaan jo mainituilla 506:lla ja 71:llä.
    Ja idea 506 jatkosta Latokartanonkaarelta Myllypuroon on upea! Myllypuron ostarilla on paljon viikkiläisille sopivia palveluja.
    Sitä en osaa sanoa, mikä olisi 68:n sopiva päättäri, mutta tuskin sen Hertsikan metrolle kannattaa mennä, jos 79 menee edelleen sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kai tuo metron yöliikennettä vaadi. Joku ylempänä kirjoittikin, että suora bussiyhteys voisi säilyä yöaikaan (68N R-tori-Hakaniemi-Sörnäinen-Hämeentie-Arabia-Viikki-Latokartano-Kivikko?-Kontulan Keinutie?)

      Poista
    2. Niin, tai perustetaan kaksi yölinjaa, 68N Rautatientori-Länsi-Herttoniemi-Von Daehnin katu korvaisi samalla 90N:n hertsikassa ja 79N Rautatientori-Arabia-Latokartano-Kontula voisi samalla korvata osin 92N ja 94N reittejä kontulassa

      Poista
  10. Ei kai ole tarkoituskaan, että me täällä kommentoisimme suunnittelijan valmiita tuotoksia. Tämä antaa mahdollisuuden itse kullekin miettiä mahdollisimman sopivaa ratkaisuja, ottaen huomioon tämän, tämän, tämän... Kiehtova palapeli ja hienoa että saa olla mukana keskustelussa!

    VastaaPoista
  11. voisiko linjat 80 ja 68 yhdistää yhdeksi linjaksi?? 81 voisi muuttaa linjan 81 nykyiselle linjan 80 päätepysäkille. sitten kun tuleva roihupelllon tuleva asyuin alue valmistuu ja runkolinja 500 voisi voisi suunnitellun linja 80a jatkaa roihupellon asuin alueelle.

    VastaaPoista
  12. Prisman yhteydet Latokartanoon pitäisi sitten parantaa. Jos 68 ei kulkisi Prisman ohi, sieltä pääsisi vain 57:lla tai 79:llä, jonka pysäkki on parin sadan metrin päässä.

    VastaaPoista
  13. ^Tuohan olikin jo suunniteltu jatkettavaksi 506:lla. Luin huolimattomasti. Tosin pysäkki on eri paikassa kuin 57:n.

    VastaaPoista
  14. Ruuhka-aikoina ainakin itselläni tulee enemmän käytettyä bussia 68 Sörnäisiin ja sieltä kohti keskustaa metrolla.
    79:n linjalla on Siilitiellä pari pysäkkiä, jotka voivat vetää koko aikataulun kuralle talviaikaan. Tämä pysäkit tulevat sitten myös pistämään mahdollisen 68-linjankin koville aikataulun suhteen.
    Haikeana muistelen vanhaa 68-linjaa, joka meni keskustaan Kalasataman ja rantojen kautta. Se oli nopea linja ruuhka-aikoinakin. Alkoi takkuamaan vasta Hakaniemen jälkeen.

    VastaaPoista
  15. Mahtaisiko ajallisesti nopeampi liikenneväline ydinkeskustaan olla kuitenkin bussi, joka toimittaisi viikkiläiset Oulunkylään junalle? Äkkiä kartasta katsoen kierros ei ole ihan niin suuri kuin Siilitien kautta kierrettäessä... Toki se juna ei jakele väkeä pitkin kantakaupunkia samoin kuin metro.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. K- ja I- junat kulkevat jo tälläkin hetkellä liian täynnä... Sitten kun niihin tungetaan vielä lentokentältä tulevat ja Latokartanolaiset niin ei hyvää seuraa...

      Poista
    2. Toisaalta, Latokartanolaisia ei ole niin kovin paljoa ja junia voi pidentää.

      Poista
  16. Itse ainakin koen, että suoraan Hämeentietä on paljon parempi kuin Kalasataman kautta. Parhaimmillaan Kalasataman kautta on ehkä nopeampi, mutta ruuhka-aikaan täysin kelvoton Kalasatamasta Kumpulaan päin, nousu Hämeentielle on täysin tukossa ja Kalasataman metroasemalta menee pahimmillaan 20 minuuttia Kumpulan kampukselle.

    Aikaisemmin olen nähnyt suunnitelman, että 68 jatkaisi matkaansa myllypuron metroasemalle asti, jolloin se olisi ehdottomasti nopein ja lyhyin liityntäyhteys metrolle melkein koko Latokartanosta. Ja silti toiseen suuntaan pääsee suoraan keskustaan.

    Latokartano-Siilitie välillä ei ole hirmu montaa pysäkkiä, mutta varsinkin ruuhka-aikaan se on hidasta. Välillä on kolme isoa koulua (Latokartanon koulu, Viikin Norssi ja Herttoniemen koulu) sekä terveysasema, nämä kaikki vetävät väkeä isoina ryppäinä, ja lähes koko bussilastillinen saattaa vaihtua kerralla näillä pysäkeillä.

    79 saisi kulkea tiheämmin, samoin Kehä I:stä pitkin ajavat bussit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Von Daehnin kadun loppupää menettää bussiyhteyden mikäli 68 kulkee ohi Myllypuron metroasemalle. Nykyiselle 68:n päättärille tarvitaan joku bussi eli olisiko se Latokartanoon jatkettu 506, jolloin päättärin lähistöllä asuvilla säilyy suora yhteys Prismakeskukseen ja kirjastolle. Olen samaa mieltä siinä, että uusi tie Myllypuroon kannattaa hyödyntää joukkoliikenteessä ja 68:n vuorovälillä yhteys metrolle ratkaisee paljolti keskustayhteyden ongelmaa, varsinkin automaattimetron valmistuessa jollon Mellunmäen metrohaaralla ajetaan ruuhka-aikaan 5 min ja muina aikoina 10 min välein.

      Poista
    2. Tiivistettynä parhaimmalta paketilta näyttäisi seuraava:

      - 57 jatketaan Kontulaan (kai jo päätetty)
      - 68 liityntälinjaksi von Daehnin kadulta Siilitielle
      - 506 jatketaan Viikin tiedekirjastolta Myllypuroon nykyisten 57:n ja 68:n reittiä ja uutta Latokartanonkaarta pitkin
      - 71 vuoroväliä tihennetään
      - metron (ja 57:n) liikennöintiajan jälkeen ajettaisiin Rautatientorilta Latokartanoon yölinjoja 68N Itäväylää pitkin Länsi-Herttoniemen kautta von Daehnin kadulle ja Arabian kautta linjaa 79N, jonka päätepysäkki olisi Kontulassa. Yliopistoalueella on paljon opiskelijoita, jotka käyttävät yökäyttötiloja, joten Viikin ja Kontulan välillä olisi kysyntää myös öisin. Näin saataisiin lisäksi sekä Arabiasta että Herttoniemestä suorat yhteydet sekä Latokartanoon että Kivikkoon.

      Poista
    3. ihmettelen muutekin ettei yhtää poikitaisia yölinjoja ole ollenkaa. nykyisin pitää kirtää keskustan kautta, jossa yö bussit ovat aina täynnä, miks näin ??? missäs suunnitelijoiden järki on??

      Poista
  17. Jos 68 lakautetaan , niin osa vuoroista 71 voi siirtää
    ruuhka-aikoina lahdenväylää pitkin,
    Ihan turhaan pihlajamäkeläiset täyttävät hämeentien loppukäyttäjiltä paikat
    Kummaa ettei 6 ratikka vedä enmpää matkustajia
    Syy . tällä hetkellä 68, 71 ja 71V vuoroväli on hämeentien pohjoispäässä 3 minuuttia ja vastaasti arabiakeskuksen kohdalla ratikalla 10 minuuttia
    Sittenhän riemuksi muuttuu, kun Viikinmäki on kokonaan rakennettu
    71 ei pysty tarjoamaan tasokasta joukkoliikkennettä

    Ratkaisu ei ole ratikkalinja , kaikki kadut menisivät uusiksi
    kehä ykköselle saakka arabiakeskusta
    ja 100 miljoona euroa ei riitä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ja muutenkin linja 6 on todella hidas, verratuna bussehin. kokeilkaa kaa vaikka jossette usko.

      Poista
  18. 68 voisi mennä saman tien Roihupeltoon asti, ainakin osa vuoroista. Näin linjan 80 voisi lopettaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Menee nyt aiheen vierestä hieman, mutta meinasitko että roihuvuoressa pärjättäisiin yhdellä linjalla (82)? Onhan tätä HSL:lle toitotettu, mutta ilmeisesti on kannattavampaa ajattaa 90% ajasta tyhjää bussia roihupeltoon kuin esim. siilitielle.

      Poista
  19. Jokin linja, esim. 68V voisi kulkea 57:n ex. päättäriltä Latokartanonkaarta uuteen Kivikon liittymään saakka ja siitä eteenpäin Kehälle ja Kehältä Lahdenväylää keskustaan.

    VastaaPoista
  20. 506 reittiä on ehdotettu jatkettavan. Voisiko se siis ajaa tulevaa uutta tietä pitkin Myllypuron metroasemalle? Näin Latokartanon pohjoisosista muodostuu nopeampi yhteys metrolle. Metro ajaa Myllypurosta Rautatientorille 16 min. Linja 68 voisi puolestaan ajaa ehdotuksen mukaisesti Siilitien metroasemalle, jolloin se palvelee eniten Latokartanon eteläosan keskustayhteyksiä bussin 79 kanssa.

    VastaaPoista
  21. Loistoidea jatkaa jotain bussia Latokartanosta Myllypuroon tai suoraan jopa Itikseen asti, jossa metron vuoroväli pienempi.

    VastaaPoista
  22. Paras ratkaisu olisi Viikin Pikaraitioie "Viira", mutta Helsinkiin ei haluta nopeaa raitioliikennettä, sen huomaa kun raidejokerin toteutus takkuaa. Bussit alkavat olla jo näillä matkustajamäärillä liian tehottomia. Tampereella ollaan fiksumpia ja siellä suurikapasiteettista PIKAratikkaa (tietämättömille: se on semmonen joka ei matele kävelyvauhtia, ei seiso valoissa, ei pysähdy 200m välein oleville pysäkeille jne.) ollaan rakentamassa kuormitetuimmalle osuudelle.

    Näin alkuun Koskelan varikolle johtavalta (omalla kaistalla) kulkevaa hallirataa voisi jatkaa Viikkiin asti, kunhan pysäkkejä saadaan harvennettua nykyisellä osuudella Hämeentiellä ja liikennettä muutenkin nopeutettua. Päätepysäkki keskustassa vaikka Rautatientorin tai Kolmikulman "silmukkaan".

    Ja metro ei ole järkevä ratkaisu, kun se MAKSAA aivan älyttömästi: länsimetro miljardin, länsimetron jatke toisen miljardin. Ja tämä hinta yhdestä metronpätkästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on kyllä aika kaukaa haettu tuo metrosuunnitelma. Mikä järki on viedä metroa lentoasemalle? Kehärata on tehty juuri lentoaseman liikennettä varten ja jos juna ei kelpaa, niin lukematon määrä bussejakin lähtee vielä lentoasemalta.

      Lisäksi on outoa, että metro jätettäisiin Viikkiin, miksei sitä viedä suoraan pohjoisemmaksi Kivikko - Alppikylä alueelle?

      Poista
    2. KYllä toinen metrolinja on tärkeä , helsingin asuin aluiden tiivistämissä ja väkiluvut kasvaa , näin tarvitaan toinen metrolinja , pääväylät ja kehätiet ruuhkaisia nyt jo ??? ja jos helsinki aikoo muuttaa pääväylät bulevardeiksi , silloin mieluummin kulkisin toisella metrolinjalla kuin ruuhkassa monta tuntia istuisin autossa keskustaan päin.

      Poista
    3. kehärata , ei ole nopein ratkaisu ,siksi toista metrolinjaa tarvitaan.
      se helpottaaa jumboon pääsyä ja kartanokosken asuin aluetta , joihin kehärata ei helpota liikkumista!!!

      Poista
    4. Kuka sen metron maksaa? Helsinkiläinen veronmaksaja. Järki hoi, äly älä jätä. Liityntälinjaston tehostaminen, metrojunien pidennys tarvittaessa ja liityntälinjaston käyttämien katualueiden etuuksien ja infran parantaminen yms. tulevat halvemmaksi toteuttaa.

      Poista
  23. Raitiolinja 6 voisi jatkaa Arabiasta Viikkiin vanhalle 57:n kääntöpaikalle, jos Viikinrantaan rakennettaisiin tiivistä asutusta välille Vanhakaupunki-Viikin Prisma nyk.teollisuuden yms.sijasta. Tällöin linja 68 voisi ajaa Latokartanosta Von Daehnin kadulta linjan 79 reittiä Viikin Lahdenväylän liittymään ja porhaltaa siitä keskustaan. Sitten voitaisiin perustaa suunnitelmassa ehdotetulle 68 reitille Latokartanosta Siilitielle linjan 79V jota liikennöitäisiin Myllypurosta/Kontulasta Viikin kautta Siilitielle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haluatko siis matkustaa 55min keskustaan kuin linja 6 arabiasta kewskustaan menee noin 35min nykyisin jo

      Poista
  24. Linja 71 on nykyään tupaten täynnä jo Hakaniemessä. Viikinmäkeen rakennetaan kokoajan lisää taloja ja sinne ei pääsen kun bussilla 71 ja ruuhka-aikana 71V
    Pihlajistolaiset ovat aivan sumpussa. 71V voisi palata vanhalle reitille Lahdenväylää pitkin. Arabiaan ja Hämeentielle menee 71, 71V, 68, 74 ja raitiovaunut 6 ja 8. ei varmasti haittaisi, jos 71V ei kulkisi Hämeentien kautta.

    VastaaPoista
  25. Linja 68 voitaisiin liikennöidä väliä Sörnäinen-Arabia-Viikki-Myllypuro, linja 57 jatkaa Kivikkoon ja perustettaisiin uusi linja 68X Rautatientori-Viikki-Latokartano reittiä: Rautatientori-Kaisaniemenkatu-Hakaniemi-Hämeentie-Kustaan Vaasan tie-Lahdenväylä-Pihlajamäentie-Viikintie-Tilanhoitajankaari- Latokartanonkaari- Von Daehnin katu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linjan 71 vuoroväliä voisi mahdollisesti tihentää kompensoimaan linjan 68 lopettamista Kalasatamaan.(yhteisellä osuudella Viikinrannasta Rautatientorille) Linja 71V voitaisiin liikennöidä Koskelantien liittymästä Lahdenväylää pitkin tai mahdollisesti jopa Viikin liittymästä Pihlajanmäentieltä.

      Poista
    2. Tarkoitin Sörnäisiin enkä Kalasatamaan.

      Poista
  26. 506 ei kulje viikonloppuisin ja sen vuoroväli on todella pitkä. Jos 68 lakkautetaan pitäisi 506 liikennöinti saada tiheämmäksi sekä myös viikonlopuille. Viikistä käydään paljon töissä ja asioimassa Töölössä/meikussa sairaaloissa, tämä yhteys on bussilla järjettömän hidas (Latokartano-Lastenklinikka välillä pelkkä bussimatka kestää noin 50 min, omalla autolla 20 min, joukkoliikenteen soisi menevän sinne minne sairaanhoitopäivystykset keskitetään).

    Asukkaiden vuosia ehdottama vaihtoehtoinen 68 reitti Latokartanon perältä suoraa Lahdentien kautta hämeentielle on se, mitä täällä oikeasti tarvittaisiin. Se ei ole vain muutaman asukkaan mielipide vaan asia on ollut esillä kaikissa asukastapaamisissa täällä siitä asti kun itse tänne muutin (2002).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nopeutuisiko tämä matka, jos 506 siirrettäisiin kulkemaan Arabiasta Sturenkadulle ja sitten Pasilaan? Arabian ja kumpulan kierros on todella hidas. Jos 506:sta myöhästyy Viikissä, voi ottaa paljon myöhemmin tulevan 57:n ja jäädä pois Koskelantiellä – hyvin ehtii vielä 506:n kyytiin.

      Poista
    2. mutta linjan pitää kirtää arabian ja sieltä jotain katua pitkin kustaa vaasan tielle , siitä kupulan kampuksen kautta stuuren kadulle ja mäkelänkadulle ja sieltä pasilaan, kyllä tämä on nopea reitti

      Poista
  27. On harmillista jos suora linja Latokartanosta keskustaan lopetetaan. Kuinka monta muuta aluetta Helsingissä Kehä I sisäpuolella joutuu vaihdon kautta kulkemaan keskustaan? Suora linja palvelee niin työmatkaliikennettä kuin perheellisiä vaunujen kanssa kulkijoita. Mielestäni ensisijainen tarve nopeuttaa tätä suoraa linjaa esimerkiksi ajattamalla 68 Latokartanon ja Tilanhoitajankaaren kautta Viikin Prismalle josta sitten Lahden tielle ja keskustaan. Vaihdollinen matkanteko on aina hyvin herkkä viiveille ja näinollen ideaalitilanteessa nopea matka, voi hyvin nopeasti muuttua hitaaksi matkaksi. Lisäksi vaunujen kanssa kulkiessa hissejä käyttäessä matkanteko vaikeutuu nykyisestä huomattavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koko Itä-Helsinki, niin kehä ykkösen sisä- kuin ulkopuolella käyttää metroa ja liityntälinjoja. Matkanteko muuttuu aiempaa ennustettavammaksi, koska häiriöitä metrossa on yleensä vähän. Nykyisellään 68 jää jumiin Hämeentielle. Joku kirjoitti aiemmin Meilahden hitaista yhteyksistä, jos 68 jää jatkossa Siilitielle, voi jatkossa käyttää myös yhteyttä 68+58.

      Poista
    2. Lue anonyymin kommentti 14.9 klo 19.07

      Poista
    3. SAMAA MIELTÄ sekä olisi ihmellistä kun kaikille asuinalueille on suorat bussi yhteydet niin miksi viikkiin ei olisi tulevaisuudessa? 68 reitti Latokartanon perältä suoraa Lahdentien kautta hämeentielle on se, mitä täällä oikeasti tarvittaisiin....

      Poista
  28. Fiksumpaa olisi jatkaa 81 reitti Viikkiin jolloin saataisiin 79:lle rinnakkainen yhteyslinja Viikistä Herttoniemen M. 68 on tärkeä yhteyslinja mm. Arabiaan ja Paavalin Kirkolle (vaihtoyhteys Töölöön 70T). 506 puolestaan pitäisi nopeuttaa ja se voisi ohittaa Arabian ja Kumpulan ajamalla 57 reittiä ennen kääntymistä Pasilan asemalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tai sitten 80 linja päätepysäkki siilitien metroaseman kautta latokartanoon ja linja 81 päättymään roihupeltoon siilitien metroaseman kautta.

      Poista
  29. Ihmettelen hiukan tekstin väitettä siitä, että matka keskustaan olisi noinkin paljon nopeampi linjaa 79 ja metroa käyttäen. Olen käytännössä useampaan kertaan kokeillut, mutta en kokonaismatka-ajan lyhenemistä juurikaan havainnut, kuin satunnaisesti vaihtojen ja odotusaikojen syödessä sen, mitä metro nopeudessa aikaa lyhentää.
    Siilitieltä metroja sentään kulkee tiheämmin kuin Myllypurosta, (vaikka jossain kommentissa ehdotettu bussiyhteys Myllypuroon ihan hyvä ajatus onkin.)
    Ihmettelen myös ajatusta, että suurin osa linjan 68 käyttäjistä asuu sellaisen reittiosuuden varrella, jota oikaisu Latokartanonkaarta moottoritielle ei palvelisi. Onko tästä jotkut oikeat laskelmat olemassa.
    Kova on näköjään paine lisätä metron käyttäjiä, onhan se tulevan automaattimetron aikakaudella halvempaa, kuin ihmistyövoiman käyttö. Busseista ei taida olla kauko-ohjattavia malleja kehitteillä.
    En siis ole mikään raideliikenteen vastustaja, raitiovaunua käytän 68:n lisäksi päivittäin työmatkalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. itseasiassa on kokelussa , ilmankuskeja oleva bussi , se on nähtäville ensi vuonna asunto messuille vantaan kivistössä

      Poista
  30. Vantaan Koivukylästä on Helsinkiin matkaa noin 20 km ja matka kestää bussilla 30 min, Eikö Viikistä keskustaan pitäisi päästä vähän nopeammin, kun matkan pituus on vain puolet tuosta? Itse kaipaan Pihlajamäen muinaista pikavuoroa, jolla pääsi Hakaniemeen 12 minuutissa. Arabianrannassa kulkee 2 raitiovaunua ja 5 bussilinjaa, eikä Kustaa Vaasantiekään ole kaukana.. Eikö tässä voisi tehdä vähän tasoitusta kauempana asuvien hyväksi? Viikin-Pihlajamäen suunnasta tarvittaisiin linja Pasilaan. Linjalle 560 tehtiin tunneli keskuspuiston ali, eikä maksanut maltaita. Eikö siis voitais yhtä lailla tehdä linjalle 506 tunnelia Vallilanlaakson kohdalle? Matka on suunnilleen samanpituinen. Linja 70T on koillisen lähes ainoa yhteys läntiseen kantakaupunkiin. Jos se on jonkun mielestä hidas, voisi se kulkea lopussa myös Mannerheimintietä. Muutama linjastosuunnittelija voisi paneutua vähän pysäkkien paikkoihin, niiden pitäisi sijaita niin, että vaihdot ovat helppoja, ei niinkuin nyt, kun pysäkit ovat Viikissä kaukana toisistaan. Viikistä kulkee paljon nopeitakin busseja keskustaan, mutta bussipysäkki on epämiellyttävä eikä siellä ole kunnon informaatiota. Tähän kun saisi parannuksen,

    VastaaPoista
  31. Eikös linja 500 Pasila-Otaniemi-Tapiola ole suunnitteilla länsimetron linjastosuunnitelmassa? Jos on, niin linja 506 voitaisiin lopettaa Pasilaan. Linjaa voitaisiin toisaalta jatkaa Von Daehnin kadulle. Uusittu reitti: Asemapääliköntie- Ratapihantie- Koskelantie- Intiankatu- Väinö Auerin katu- Gustaf Hällströminkatu- Pietari Kalminkatu- Kustaa Vaasan tie- Hämeentie- Viikintie- Viikinkaari- Viikintie - Tilanhoitajankaari- Latokartanonkaari - Von Daehnin katu. Linja 506 liikennöintiä lisättäisiin arkisin ja aloitettaisiin viikonloppuliikenne. Linja 57 jatkettaisiin Kontulaan ja 79 säilysi nykyisenlaisena. Linjan 68 reitti Rautatientori-Viikki-Myllypuro: Rautatientori- Hämeentie (nykyisellään)- Kustaa Vaasan tie - Lahdenväylä- Pihlajamäentie- Viikintie- Tilanhoitajankaari- Latokartanonkaari - (Uusitie)- Myllypurontie- Myllypuron metroasema. Tällä suunnitelmalla kenenkään palvelujen ei pitäisi heiketä, ainakaan kovin draamaattisesti. Linjojen vuoroväleihin en ota kantaa. Palvelut Latokartanosta ja Viikistä keskustaan ja Arabiaan säilyvät, metro vaihtoehto tulisi paremmin mahdolliseksi. Linjan 68 reittikin nopeutuisi aavistuksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. linja 500 on nykyinen 58 on joka jokeri0 herttomniemi -pasila - munkkiniemi

      Poista
  32. Bussipysäkki Lahdenväylän varteen Viikinmäen kohdalle. Näin viikinmäkeläisten (ja myös 71 bussilla sitä kautta tulevien pihlajistolaisten ja pihjajamäkeläisten) matka keskustaan nopeutuisi huomattavasti - voisi hypätä mihin tahansa Vantaalta tulevaan bussiin. Ei tarvitsisi madella 71:llä Arabian kautta (tällä hetkellä Viikinmäen ainoa yhteys keskustaan). Yksi bussipysäkki molemmille puolille Lahdenväylää (siellähän on kunnon alikulkukin) ei varmaan suuria investointeja ja massiivisia suunnitteluja vaatine, ei tarvitsisi mitään linjojakaan tätä varten uudelleen suunnitella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. lahden väylelle tarvitaan ehdottomasti uusia pysäkkejä esim kehä liittymän luona vaihto runkolinja 560:seen. alppi puiston kohdalle olisi myös hyvä , vähentäisi linja 75 matkusyajia jokin verrran ja jakomäen. linja 77 pitää säilyä nykyisen kaltaisena , mutta lisää pysäkkejän lahdenväylelle. kontulasta jakomäkeen olisi kiva päästä pokitaislijalle toisi yhteyden itää ja keskustaan.

      Poista
  33. Tuo ylempänä ehdotetun 68:n jatkaminen vielä Siilitieltä Roihupeltoon voisi ottaa tosiaan selvittelyyn. Nykyisellään Roihupeltoon ajava 80 on siellä käytännössä tyhjillään, sillä se lähtee aivan väärään suuntaan. Ennen saapumistaan metroasemalle (jonne suurin osa ihmisistä Roihupellosta on menossa) se kiertelee niin pitkälti Roihuvuoressa, että se ei palvele Roihupellon työpaikkoja käytännössä lainkaan. Suurin osa ihmisistä joko kävelee Siilitielle tai ottaa 58:n sinne Viilarintieltä. Molemmat vaihtoehdot ovat paljon nopeampia kuin 80 Herttoniemeen.

    68:n jatkaminen Roihupeltoon asti Siilitien kautta toisi alueelle suoran linjan metroasemalle, mikä lisäisi huomattavasti joukkoliikenteen toimivuutta Roihupellon työpaikkojen kannalta ja varmasti lisäisi matkustajamääriä busseissa paljon verrattuna nykyiseen linjaan 80. Lisäksi jos ja kun 58 lyhenee Herttoniemeen Jokeri-0:n myötä, tuo jatko hoitaisi pitkälti 58:n poistuvan palvelualueen.

    VastaaPoista
  34. Näin Viikissä asuvana en voi edes harkita 68 linjan muutosta että se ei kulkisi keskustaan. sitä käyttäväy esim viikkissä asuavat niin monet nuoret ja lapset ajavat täältä bussilla arabian koululle ja suurin osa työmatkailijoista käyttää linjaa päästä päähän ilman ongelmia vaikka matka kestää 30-35 min. 68 bussi on liikennöinny alueella jo ainakin 14v ja matkustaja määrät ovat kasvaneet ja linja on kannattava vaikka matka aika on puol tuntia. Itse henkilökohtaisesti käutän linjaa sillä pääsee keskutaan suoraan.

    VastaaPoista
  35. JA jos 68 linja siirretään siilitielle tai herttoniemeen...ei mitään järkeä oikeesti. Metrot ovat muutenkin jo täynnä ruuhka aikoina sekä METROVAUNUT LYHENEVÄT länsimetron alkaeessa eli niissä tulee tungosta sekä ei ole istumapaikkoja (harvoin olen itekkin päässy istumaan nykyisin metrossa ruuhka aikana).... Ja taas unohdetaan niin vanhukset kuin pienet lapset joille on tärkeää päästä näin viikissä asuvan näkökuömasta keskutaan jos joutuu vaihtamaan. sekä liikunta rajoitteisilla ihmisillä tulee ongelmia jos haluaa tai pitää päästä keskutaan.....VARSINKIN TALVELLA...
    Suora yhteys on jätettävä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. totta puhut!! eli Viikkiin pitää saada toinen metrolinja , todella nopeasti!!!

      Poista
  36. Liityntäliikenteen lisääminen Siilitien metroasemalle/asemalta tällä (tai muulla) tavoin kuulostaa erittäin järkevältä.

    VastaaPoista
  37. Silloin kun Viikissä asuimme, oli paras yhteys sittemmin lakkautettu linja 68X. Eli se tässäkin keskustelussa esiin noussut suoraan Lahdenväylää Hämeentielle kulkenut vaihtoehto. Tuo metron vaihtoyhteys on jotenkin ihan luonnottomassa suunnassa, kun kyseessä on kuitenkin kaupunginosa, josta Lahdenväylää pitkin on 8 km keskustaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä. Ai vitsi ku oli vielä silloin 68X pääsi 5-9 minuuttiin nopeammin kuin 68 linjalla

      Poista
    2. JA 68 linjan ruuhkan aiheuttaa arabian etapppi sillä sitä käyttää niin moni arabiasta keskutaas ja takas päin. ....vaikka sinne kulkee raitiovaunut... 68 säilyttettävä nykyisenä tai muutettava 68X reitille. ja miks ei voitas tohon UUDELLE SUUNNTITELLULLE linjalle laittaa vaan 81 jatkamaan siilitie 11 pysäkiltä von daehenin kadulle... jos joku haluisi käyttää hidasta liitäntä olus metro vaihtoehtoa. 68 pitäisi säilyttäää sillä keskutaan on viikistä päästävä suoralla bussilla sekä 68 bussit ovat täynnä matkustajia kokoajan sekä linjan matkustaja määrät sen kun kasvavat. ... jotain järkeä...

      Poista
  38. Niin on hidasta Helsingin sisällä myös Vuosaaresta Hakamäentien/Mannerheimintien risteykseen. Helsingissä ei toimi poikittaisliikenne ollenkaan niin kuin pitäisi. Nyt menen kolmella kulkuvälineelle töihin ja takaisin. Metrolla Vuosaari-Itäkeskus, 550 Itäkeskus-Hämeenlinnanväylä ja siltä bussi keskustaan päin 3 pysäkkiä. Matkustusaika 50 min./15 km. Reitti Herttoniemestä Pasilan kautta 59 on vieläkin hitaampi, vaikka sitten pääsee kahdella välineellä. On kokeiltu myös vaihtaa 550:stä Tiedepuistossa 57, mutta Pakilassa bussikaistaa ajaa henkilöautoja, että sekin on tukossa ruuhka-aikaan. Työkaverit tulee Pohjois-Vantaalta ja se on nopeampaa, kuin Helsingin sisäinen.

    VastaaPoista
  39. Itse olen useaan otteeseen ehdottanut muutaman vuoron muuttamista 68X vuoroksi ja että ko. linja ajaisi Latokartanonkaaren jälkeen Tilanhoitajankaarelle ja Prisman kohdalta Lahden väylälle. Kysymys HSL:lle. Jos muutama vuoro muutetaan kulkemaan suorempaa reittiä kasvattaako se kustannuksia kokonaisuudessaan ("liikennöivän linjan vuosikustannukset olisivat noin miljoonan euron luokkaa") vai siirtyisikö linjan 68 kustannuksista osa linjalle 68X jä näin ollen kokonaiskustannus olisi melkein sama ellei vähemmän, jos polttoainekustannukset vähenevät suoremman reitin myötä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linjan 68 matkustajista noin 20 % nousee kyytiin Latokartanosta Von Daehnin kadun ja Latokartanonkaaren varressa olevilta pysäkeiltä sekä noin 6 % Tilanhoitajankaaren pohjoisimmalta pysäkiltä. Mikäli ehdottamasi 68X perustettaisiin, mutta kustannustaso pidettäisiin nykyisenä, edellyttäisi tämä palvelutason heikentämistä Tilanhoitajankaaren varressa, Viikissä, Viikinmäessä, Viikinrannassa ja Arabiassa. Linjan 68 matkustajista lähes 60 % nousee pysäkeiltä, joita 68X ei palvelisi. Toisin sanoen 68X hyödyttäisi vain pientä vähemmistöä, mutta edellyttäisi palvelutason heikentämistä siellä, missä matkustajia on eniten.

      Poista
    2. Jos perusteen vanha linja 79A latokartano - siilitie väille , mutta linja kulkisi jokapäivä 10min välein ja 68 jäisi normaalille reitille kulkemaan 20min välein.
      ja bussin kierto näille linjoille linja 506 jatketaan myllypuroon ja kulkemaan jokapäivä 20min välein. kun linja 57 jaketaan kontulaan , eikö voisi 94a lopettaa ja 94b kulkemaan kontutla- kurkimäki- kivikko-kivikonlaita. näin 57linjasta tehdään samalla myös liityntälinja, vähän niikuin linja 78 nyt on.

      Poista
    3. Jos linja 68X kulkisi reittiä von Daehnin katu - Latokartanonkaari - Tilanhoitajankaari - Viikintie - Pihlajamäentie, miten "heikentäisi tämä palvelutason heikentämistä Tilanhoitajankaaren varressa, Viikissä..."?

      Poista
  40. Jos ongelmana on ennen kaikkea Latokartanon ja Arabian/Hämeentien välinen yhteys, niin eikö tämä korjaantuisi päiväliikenteessä linjan 506 reittimuutoksilla Latokartanosta (tai Myllypurosta) Arabian ja Sturenkadun kautta Pasilaan? Näin saadaan toimiva vaihtoyhteys linjalle 70T sekä Kumpulaan. Prisman liikenneyhteydet säilytetään linjalla 57. Jos olisi päästävä esimerkiksi Sörnäisten ja Kumpulan välimaastoon Hämeentiellä, tämä toimisi hyvin yhteydellä 57+71/74.

    Yöliikenteessä olisi suotavaa, että Arabian kautta oleva yöbussiyhteys säilyisi (68N tai 79N tms), koska sitten yhteydet heikkenevät merkittävästi jos Arabiasta Latokartanoon olisi kuljettava Sörnäisten tai Hakaniemen kautta. Paras olisi tosiaan kaksi yöbussilinjaa, toinen Herttoniemen ja toinen Arabian kautta (tämä voisi jatkaa sitten Kontulaan niin tulisi sinnekin suora yhteys Arabiasta ja Kumpulasta Viikin lisäksi).

    VastaaPoista
  41. Ehdotin jo viime vuosikymmenellä HKL:lle että linja 79 muutettaisiin liityntälinjaksi ja päätettäisiin Siilitielle. Silloin sain vastauksen ettei käy koska siellä ei ole sosiaalitiloja kuskeille. Nyt lienee koska liiketilojakin on. Kääntöpaikkakin on jo valmiina, parikymmentä liityntäpysäköintipaikkaa ei ajane tuhansien bussikäyttäjän ohi? 79 ajaa nyt lähes tyhjänä täysin turhaan Herttoniemeen. Lähdöt Siilitieltä saataisiin synkattua metroon ja avorahastus nopeuttaisi ajamista. Lyhentyneen reitin vuoksi samalla automäärällä vuoroväli voitaisiin puolittaa. Tarvittaessa osa autoista voisi ajaa vain Siilitie-Latokartanonen Valintatalo väliä nonstop. 68 voi pysyä nykyisellä reitillään, ruuhka-aikojen ulkopuolellahan se on toimiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja lisäyksenä, kun metro muuttuu kaksivaunuiseksi Espoon tynkäasemien vuoksi, metro tulee olemaan todella täynnä eikä sinne ruuhka-aikana ole esim. lastenvaunuilla mitään asiaa. Tämänkään vuoksi 68a ei voi lopettaa, se on mainio yhteys lastenvaunujen kanssa keskustaan.

      Poista
    2. Samaa mieltä sekä on tärkeeäää MUISTAA ETTÄ 68 LINJA on todella toimiva ruuhka aikojen ulkopuolella....

      Poista
    3. Länsimetron liikenteen alkaessa metrojunat lyhenevät neljän vaunun mittaisiksi, mutta samalla vuoroväli lyhenee. Ruuhka-aikoina metrojunien on suunniteltu kulkevan noin 2,5 minuutin vuorovälillä, kun tällä hetkellä vuoroväli on 4 minuuttia.

      Poista
    4. Silti tulee olemaan täynnä sillä nykyään varsinkin ruuhka aikoihn ei ole pääässyt istumaan metrossa siilitien tai herttoniemessä jos metrolla menee keskustaan päin.

      Poista
    5. Lyhyt metroväli vaatii automaattimetroa jonka toimivuudesta ei ole mitään takeita. Käsipelillä voidaan ajaa 3 min välein ja silloin kapasiteetti pienenee nykyiseen verrattuna. Aika rohkeaa rakentaa 10 000 asukkaan lähiön joukkoliikenneratkaisu pelkästään automaattimetron varaan. Toivon että olen väärässä mutta metrosta tulee huomattavasti häiriöalttiimpi automatisoinnin, metron lyhyyden sekä linjan pitenemisen suhteen. Sen vuoksi tarvitaan kaksi vaihtoehtoa. Jos/kun lyhyt metro toimii, tilannetta voi tarkastella uudestaan.

      Poista
    6. Jälkikommentti: ja mitenkäs kävikään? Ikävä olla (aina) oikeassa :-) Automaattimetro lykättiin hamaan tulevaisuuteen. Lyhyt tynkämetro kolmenkin min vuorovälillä tulee itse asiassa laskemaan kapasiteettia nykyisestä vaikka matkustajamäärissä on odotettavissa huomattavaa kasvua kun Otaniemi tulee metron pariin. Ainut vaihtoehto on ruveta kiireellä miettimään ratkaisua joka sallii kolmerunkoisten metroyksiköiden käytön Hgissä. Metron vaihtopaikka Kamppiin/Ruoholahteen? Paras ratkaisu olisi uusi metrolinja Kamppi-Meilahti-Pasila-Arabia-Viikki joka rakentuisi Pisara-radan hinnalla ja ratkaisisi kaikki ongelmat kerralla. Hgin metrot jatkaisivat Kampista Pasilan suuntaan ja vaihtoyhteys länsimetroon Kampissa. Jokeribussin kuormitus putoisi kun metro tarjoaisi Pasilan kautta nopean vaihtoyhteyden lännen suunnan juniin, puhumattakaan suorasta keskustayhteydestä, jolloin Jokeriratikkakin olisi turha. Muistettakoon että asemalouhinnat metrolle ovat jo Kampissa ja Pasilassa valmiina. Osa junista voisi kääntyä Pasilassa kun sieltä olisi toimiva vaihtohteys suoraan metroon ja keskustan asemille. Muistettakoon lopuksi että Viikkiin ollaan Viikintien ympärille kaavoittamassa asuntoja ainakin 5000 lisäasukkaalle, puhumattakaan Malmin lentokentän 25 000 asukkaasta. Näitä massoja ei enää nykyratkaisuilla palvella.

      Poista
  42. Jatkakaa raitiolinjoja Arabiasta Viikkiin.

    VastaaPoista
  43. Hämeentien loppupää pitäisi leventää, Viikintiellä Vantaajoen sillat pitää leventää.
    Tai sitten rakennusaikana ei liiku yhtään joukkoliikennettä,on vaan sen verran
    kapea paikka, ja ehkäpä museovirastolla on jotakin sanottavaa kulttuurimaisemaan
    Joka voi kestää parikin vuotta ja rakennuspäätös vasta sitten kunhan
    Itäkeskus hanke Westedinasemalle joskus toteutuu

    Sillä jos ajoradoilla on yksi kaista molempiin suuntiin Ja tietenkin kiskot tulevat ajoradoille

    Kerkee vettä paljon valumaan Vantaanjoessa

    VastaaPoista
  44. 68 reitti on ruuhka aikana hidas kylllä mutta käytän sitä silti esim talvella liukkailla juokseminen rassaa, sadekeleillä en halua seisoskella ulkona jne. Mieluummin hitaammin ovelta ovelle kuin nopeammin vaihtojen kanssa. Ja muutenkin 68 linja on ollu jo yli 12v käytössä ilman ongelmia miks ei jatkossakin

    VastaaPoista
  45. Linjan 506 ei siis tarvitse kiertää Kumpulan kautta? (Töölön 70T-sivun mukaan). Linjaahan voisi liikennöidä kyseisen kartan reittiä: Meilahti-Pasila-Arabia-Viikki-Latokartano. Vuoroväli arkisin klo 6-18 10 min ja muina-aikoina, viikonloppuisin 15 min välein. Korvaisi 68:n välillä Arabia-Latokartano ja täydentäisi palvelua Hämeentien suunnasta tultaessa ja vaihdettaessa Pasilan suntaan matkaaville ja vice versa.
    Tällöin linja 68 voitaisiin muuttaa liityntälinjaksi välille Myllypuro-Latokartano-Siilitie reittiä: Alakiventie-Myllypurontie-Latokartanonkaari-Tilanhoitajankaari-Viikintie-Siilitie. Linjaa liikennöitäisiin synkronoidusti linjan 79 kanssa, jotta saataisiin tehokas ja tiheä liityntäyhteys metroasemille.
    Linja 57 jatkettaisiin Kontulaan, kuten ollaan suunnittelu ja linja 79 synkataan linjan 68 kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon HSL:ltä kommenttia tähän ideaan, kiitos.

      Poista
    2. Ei todella mitään tällaisia. kun tarvitaan suor yhteys viikistä keskustaan tai siss latokartanosta..... sillä jokaisella ikisellä alueella on suora yhteys keskutaan...

      Poista
    3. Eli haluat körötellä pahimmillaan yli 45min keskustaan? Minä en.

      Poista
    4. oon tasan kerran körötelly stadiin 45 min...käytäm 68 bussia lähesjoka päivä ja yleensä matka kestää sen 30 min (27-34 min) ja aika moni muukin matkustaja köröttelee sillä. Mieluummin hitaammin ovelta ovelle kuin nopeammin vaihtojen kanssa.

      Poista
    5. Kiitos ehdotuksestasi. Aika samansuuntaisia ajatuksia HSL:n suunnittelijoillakin on ollut. Tosin ihan 10 minuutin vuoroväleihin ruuhka-ajan ulkopuolella rahamme tuskin riittävät. Jos jokin linja Myllypuroon viedään, se ei välttämättä olisi 68 vaan ehkä ennemmin 506. Selvittelemme Myllypuro-asiaa tarkemmin suunnittelutyön edetessä. Mikäli jokin linja tulisi Latokartanon suunnasta Myllypuroon, olisi todennäköisesti myös linjalle 92 tehtävä muutoksia.

      Poista
    6. Kiitoksia vastauksesta. Kuulostaa hyvältä. Siilitielle tarvitaan kaiketi vielä kääntöpaikka linjaa 68 ajatellen?
      Eli linjat kootusti 57 Kontula-Latokartano-Munkkiniemi, 68 Latokartano-Siilitie, 79 Malmi-Viikki-Siilitie-Herttoniemi ja 506 Meilahti-Pasila-Latokartano-Myllypuro.

      Poista
    7. linja 80 ja 68 voisi yhdistää ja 81 jatkaa linja 80 nykyiselle päätepysäkille.

      Poista
  46. ei ei ei hyvää päivää oikeesti jos viikistä ei ome suoraa yhteyttä keskustan...ei hyvä. Alueen taso laskee sekä yhteydet huononee....

    VastaaPoista
  47. Tavoite on näköjään säästää sekä lakkauttaa 68 linja perustamalla toinen "79 linja" joka olisi aika turha näin viikin asukkaan sanon. silmä miksi perustaaa linja joka on ns olemassa jo ja sitä linjaa ei käytä osa keskustaan menijöistä. Jos tämä "uusi "linja preustetaan niin liikenneyhteydet huononee merkittävästi....ja alueen taso laskee sillä tulee alueesta liityntä lähiö

    VastaaPoista
  48. Minusta suunnitelma lopettaa yhteys 68:lla keskustaan vaikuttaa insinööriajattelulta, jossa ei ajatella matkustajaa ja hänen kokemustaan vaan massoja ja tehokkuutta. Eivät kaikki 68:lla matkustavat suinkaan matkusta Rautatieasemalle. Myös matkustajan kokemus on tärkeä. Tämä unohtuu HSL-insinööreiltä silloin tällöin, tai ehkä useastikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arabian yhteydet säilyisivät entisellään 506:n reittimuutoksen myötä ja yhdellä vaihdolla pääsisi Hämeentielle Kumpulan ja Sörnäisten välille, varsinkin jos 506 muutetaan kulkemaan Sturenkadulle. Ei tarvitsisi edes kävellä pysäkiltä toiselle. Itse ottaisin tällaisen muutoksen mielihyvin vastaan, vaikka omakin työmatkani muuttuisi suunnitelman seurauksena vaihdolliseksi. Aika on kuitenkin myös rahaa. 68 matelee niin paljon, että illallakin on nopeampaa kulkea ensin keskustasta Prismalle jollain Lahdenväylää ajavalla bussilla ja vaihtaa siitä 68 tai 57, koska motaribussit ottavat 68:n kiinni.

      Yöllä vaihdolliset yhteydet sen sijaan eivät toimi, koska vuorovälit ovat harvat. Sen takia yöllä on parempi pitää mieluummin harvaa suoraa liikennettä kuin luottaa vaihdollisiin. Toivoisinkin, että suunnittelussa otettaisiin huomioon myös yöliikenteen tarpeet, kuten ylempänä on kirjoitettukin. Arabia-Latokartano-Kontula -yölinja olisi tosiaan hyvä.

      Poista
  49. 68 Bussi on todella suosittu varsinkin iltaisin keskustasta viikkiin ja muihin alueisiin...... matkustajien näkökulmaa pitäisi saada enemmän eikä näin netissä vain....vaan kysely viikkiläisille kotiin yms tai kyselylomakkeet busseihin...

    VastaaPoista
  50. Nykytilanteen hyvänä puolena on, että matkustajat voivat vapaasti valita itselleen parhaiten toimivan yhteyden. Kuten johdannossa todetaan, suurin osa matkustajista nousee Tilanhoitajankaarelta. Nämä matkustajat pääsevät jo nyt halutessaan Siilitien metroasemalle linjalla 79 erittäin tiheästi.

    Linjan 68 ehdotettu reittimuutos ei siten tuo uutta palvelutasoltaan juurikaan parempaa yhteyttä, vaan poistaa yhden suositun yhteyden Hämeentien kautta keskustaan.

    Asukkailta tullut ehdotus nopeasti linjasta on kannatettava ruuhka-aikaan. Aiemman kaltainen linja 68V voisi liikennöidä suoraan Kustaa Vaasan tien ja Lahdenväylän kautta Latokartanonkaarelle ja Von Daehlin kadulle. Tässä ratkaisussa linjan 68 perusreittiä pitäisi riittävästi harventaa, jotta 68V:lle olisi riittävää tarjontaan. Noin 10 min nopeampi yhteys houkuttelee myös Tilanhoitajankaaren pohjoispäässä asuvia, vaikka kävelymatka onkin hiukan pitempi.

    Viikin pohjoisosista olisi houkuttelevaa jatkaa myös jokin linja Myllypuroon, josta on nopea yhteys keskustaan.

    VastaaPoista
  51. Samaa mieltä moni on kanssassi . 68X oli kyllä ihan toimiva ennen

    VastaaPoista
  52. Miksi ehdotatte vaihtoyheyttä metroon eikä junaan? Eli Von Daehnin kadulta suorinta tietä Oulunkylään. K-juna kulkee Rautatieasemalta Oulunkylään 8 minuutissa ja siitä bussilla pääsisi Latokartanoon 10 minuutissa. Matka-aika 5 minuutin vaihtoajalla olisi siispä 23 minuuttia, reilusti nopeammin kuin metrolla.

    Rautatieyhteydet tarjoavat monipuolisemmat jatkoyhteydet ympäri seutua ja maata sekä kaivatun nopean yhteyden Latokartanosta Pasilaan (mitä vaihto 506:seen ei ole).

    Metroon pääsee jo Latokartanosta nopeammin linjoilla 54, 519 ja 520 Itäkeskukseen sekä pian myös linjoilla 57 ja 560 Kontulaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ehdotuksestasi, pidämme sen mielessä eri vaihtoehtoja vertaillessamme. Junalla matka-aika Helsingin päärautatieaseman ja Oulunkylän välillä on tosiaan 8 - 10 minuuttia. Bussimatka Oulunkylän asemalta Latokartanon päätepysäkille kestäisi kuitenkin linjojen 550 ja 68 ajoaikatietojen perusteella n. 15 minuuttia. Kokonaismatka-ajaksi tulisi 5 minuutin vaihtoajalla n. 28 - 30 minuuttia eli noin minuutin pari vähemmän kuin metrovaihtoehdossa. Jos matkan määränpää kantakaupungissa on jossain muualla kuin aivan rautatieaseman ympäristössä, on metrovaihtoehto nopeampi, koska se tarjoaa kattavammat yhteydet eri puolille kantakaupunkia (Kalasatama, Sörnäinen, Hakaniemi, Kaisaniemi, Rautatientori, Kamppi, Ruoholahti). Lisäksi lähivuosina metrolla pääsee Espooseen asti. Esimerkiksi matka Latokartanosta Otaniemeen kestäisi Siilitiellä metroon vaihtaen veisi n. 40 minuuttia, kun se nykyään linjalle 550 vaihtaen kestää ruuhka-aikoina n. 50 - 55 minuuttia. Latokartanosta tulee joka tapauksessa olemaan varsin hyvät yhteydet junaradan varteen Malmille Kehä I:n busseilla ja linjalla 79. Lisäksi Viikistä kulkee linja 550 tiheästi Oulunkylän asemalle.

      Latokartanon liityntäyhteyksien osalta meidän on tehtävä kompromisseja. Joukkoliikenteen määrärahat eivät valitettavasti riitä siihen, että voisimme järjestää tiheät liityntäyhteydet kaikille lähiseudun metro- ja juna-asemille. Siksi on järkevää valita näistä asemista joku, jolle pääosa liityntäyhteyksistä keskitetään, jolloin voimme tarjota tiheät ja toimivat yhteydet myös ruuhka-aikojen ulkopuolella.

      Poista
    2. Bussimatka Oulunkylän asemalta Latokartanon päätepysäkille kestää 10 minuuttia, kun se tehdään reittiä Maaherrantie-Pihlajamäentie-Latokartanonkaari. En tietenkään ehdottanut kiertämistä linjan 68 reittiä pitkin.

      Jos matkan määränpää on Pasilassa, junavaihtoehto on entistäkin nopeampi. Ja kyllä junallakin pääsee Espooseen asti. Esimerkiksi matka Leppävaaraan tai Espoon keskukseen on huomattavasti nopeampi junalla kuin Länsimetrolla. Puhumattakaan esimerkiksi Keravasta tai Kirkkonummesta.

      Poista
  53. Oulunkylän junayhteydessä on se huono puoli että juna kulkee harvoin. Metro kulkee huomattavasti tiheämmin. Itselläni tulisi varmaan tuota yhteyttä käytettyä useammin, jos tosiaan juna pysähtyisi pysäkillä enemmän. Siihen suuntaan kun ei ole mitään ongelmallisia jäisiä bussia vaivaavia kohtia talvisinkaan.

    Otaniemeen ei todellakaan kannata mennä 550:lla. Itse käytän mieluummin 57+506 yhdistelmää. 57:lla menen Koskelantien ja mäkelänkadun risteykseen ja vaihdan siellä sitten 506:n kyytiin. Jos 506:n linjaa muutetaan, niin luultavasti siirryn käyttämään sitten pelkästään sitä halutessani mennä Otaniemeen. Se Kumpulan mäki on yksi ehkä pahimmista alueista talviaikaan varsinkin yhdistettynä Koskelantien ruuhkaan. Uudella reitillä tulee varmasti säästettyä melkoisesti kulkuajassa talvisin... ja kesäisinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tiesitkö että linja 506 katkaistaan meilahteen , ette mene otaniemeen asti, joudut vaihtamaan linjaan 551 joka kulkee pasil-tapiola väillä , itse olen tätä linjaa vastaan , kun 506 on paras linja kulkemiseen otamieneen ja tapiolaan viikistä.

      Poista
    2. Junan pysähtymistiheys muuttuu kun lentokenttäyhteys avataan 2015. Tuolloin siis vuorovälit lyhenevät arkena 5 minuuttiin.

      Poista
    3. joo kyllä lentokentälle pitää päästää nopeiten pysähtyminen oulukylässä ja malmilla ja puistolassa ja tikkurila ja hiekkaharju , mutta muilla asemilla voisi pysähtyä k ja n junat.

      Poista
    4. Nopeiden junavuorojen esim. lentoasemalle nimenomaan ei tarvitse pysähtyä Hiekkaharjussa. Eihän se ole vaihtoasema, eikä mikään tiheä kaupunkikeskittymäkään. Vain N-juna Hiekkaharjuun, tai joku nykyistä I-junaa vastaava Tikkurilan-juna. Lentoaseman ja Keravan nopeammat junat ohi Hiekkaharjusta.

      Poista
    5. Ajan säästö olisi kyl huima�� kun Hiekkaharju ohitettaisiin. Ai, että mikä idea.

      Poista
  54. Suora yhteys keskustaan on myös Viikin ja Hämeentien väliltä arvokas etenkin vaunujen kanssa liikkuvalle. Jo nykyisellään joutuu toisinaan vaunujen kanssa odottelemaan seuraavaa bussia, kun vaunupaikat ovat täynnä, ja 68 on se, jossa yleensä on tilaa. Vaihdot vaunujen kanssa vievät metrojen nykyisillä hisseillä törkeän pitkään etenkin Sörnäisissä. Työmatkan pätkiintyminen tekee myös töiden tekemisen työmatkalla epäkäytännölliseksi. Henkilöauton hankkiminen tulee kai kohta ajankohtaiseksi.
    68:n jatkaminen Myllypuroon on hyvä ajatus.

    Tiedelinjan 506 keskeinen funktio on auttaa liikkumaan Viikin, Kumpulan, Meilahden ja Otaniemen kampusten välillä, joten siltä osin reitti on fiksattu. Sen verran hidas se on, että voisi olla järkevää korvata linja pikaraitiovaunulla. Nykymuodossaan se voisi kyllä jatkaa entiselle 68:n päätepysäkille tiheämmällä vuorovälillä, ja viikonloppuisin osan sen vuoroista voisi korvata 68V:llä, joka jatkaisi nykyiselle pysäkille.

    Yksi vaihtoehto olisi tosiaan pikaraitiovaunu Viikistä leskustaan, mutta senkin toteuttaminen (uusilla raiteilla) veisi 10 v.

    Siilitien suunnitelma on minun näkökulmastani huonoin vaihtoehto. Etenkin koska 71:n vuorot eivät takuulla lisääntyisi 68:n vuorojen määrällä ja koska 71:llä matka Prismaan pitkittyy ja edellyttää muutaman sadan metrin kävelyä. Tietysti myös 57:n vuoroväliä voisi merkittävästi tihentää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ei mitään raitiovaunu linjaa koska se ei ole yhtä tehokas kuin toinen metrolinja ,mm malmin lentokentän asuinalueen matkustajat eivät muute tule hoidettua nopeasti keskustaan.

      Poista
  55. Koska metrolle on olemassa jo yhteys Tilanhoitajankaarelta linjalla 79 ja pian myös Kontulaan linjalla 57, tulisi 68 enemminkin synkronoida pääradan juniin Oulunkylässä. Tällöin edelleen säilyisi yhteys Viikin tärkeimpään aluekeskukseen, Prismaan, eikä pienen suomalaiskaupungin kokoinen Latokartano olisi liian sidottuna vain yhteen metrovaihtoehtoon, jonka kapasiteetti nykyiselläänkin - saatika sitten länsimetron alkaessa - on ruuhka-aikaan koetuksella. Käytännön tosiasia on se, että metrossa ei Itäkeskuksen jälkeen enää mahdu istumaan ruuhka-aikaan. Junissa ei tätä ongelmaa ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin. Ja jos kapasiteetti loppuu junasta, lisätään vaunuja. Metroja taas ei voi pidentää.

      Poista
  56. Koululaiset ja lukiolaiset käyttävät 72:sta päästäkseen Oulunkylän yhteiskouluun. Bussi on aina täynnä, koska se on ainoa järkevä vaihtoehto. Mikä on uusi parempi vaihtoehto koululaisille pasta Tapanilasta Oulunkylän yhteiskouluun?

    VastaaPoista
  57. Minä olen pitkään jo ihmetellyt, että kun on rakennettu valtavan kalliit investoinnin, eli metro sekä Tikkurilan kaupunkirata, ja nyt kuten olen lukenut, metron vuoroväli tihenee länsimetron valmistumisen myötä, sekä kehäradan valmistumisen myötä tihenee lähijunien vuoroväli, niin eikö bussiliikennettä olisi järkevämpää ohjata liityntäliikenteeksi entistä enemmän? Itä-Helsingissähän näin on tehtykin jo yli 30v sitten. Ja niin tehdään Länsi-Helsingissäkin (eli Tapiola, Matinkylä yms) Miksi ajetaan lähijunien kanssa päällekkäisiä linjoja kuten 64,68,69,70,71,72,73,74,75,77.? Martinlaakson radan varrella sekä Leppävaaran ja Espoon seuduilla on myös näitä päällekkäislinjoja. vaihtoyhteydet toimivat varmasti 5-minuutin vuorovälillä ja onhan juna muutenkin nopeampi kuin esim. Hämeentiellä ruuhkassa seisova bussi.

    Haluan HSL:n edustajien kommentoivan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki vaan ei asu rautapyöräliikenteen vieressä, ja myös työpaikka (koulu)
      ei ole inhimillisellä etäisyydellä kohteesta
      ( Siis Jakomäesta Puistolaan, sitten vaihto jossakln ja bussilla Viikkiin)
      Nyt suora yhteys viereen !!!!
      Sen vuoksi tarvitaan kumipyörä liikennettä, joka kulkee varsin poikkeavia reittejä rautapyörään nähden

      Hämeentiella: rautatieasema kurvi väli kestää noin 10-12 minuuttia, jopa
      ruuhka-aikana ( siinä näet on bussikaista, matka kolme pysäkkiä
      välissä)
      Kurvissa moni vaihtaa bussisa metroon/ metrosta bussiin
      Siihen kohtaan Tikkurilan kaupunkiradasta ei ole mitään hyötyä

      Poista
    2. Toivottavasti automaattimetroprojektifloppi ei karahduta Latokartanon liityntäyhteyksien kehittämistä. Riittääkö metrossa enää kapasiteetti, jos 68 muutetaan liittyntälinjaksi Siilitielle? Joudummeko jatkossakin istumaan bussissa ruuhka-aikaan 45 minuuttia keskustaan pääsemiseksi tämän takia? Nyt olisi oikea aika pidentää länsimetron asemia yhteensopiviksi 6-vaunuisille junille, mutta tämä taitaa olla jo liian myöhäistä, eikä kukaan tiedä, mitä pidentäminen maksaisi. On mielenkiintoista, tuleeko automaattiprojekti koskaan toteutumaan, vai sanotaanko hankkeen toteutuvan vain siksi, että saadaan pöly vähäksi aikaa kohun ympäriltä laskeutumaan.

      Poista

Lähetä kommentti: